-Encarnaciónin keskusta.
Modernista keskustasta levealle rantabulevardille siirtyessa luulisi olevan aivan jossain muualla kuin Etela-Amerikan toiseksi koyhimmassa maassa. Paraguayn rajan ylitys Argentiinan puolen rajakaupungista Posadasta oli yllattavan kivuton operaatio. Paraguayn etelaisimmalle kaupungille, Encarnaciónille, oli varattu vain yksi paiva matkalla Laguna Blancalle, joten kipaisimme keskustassa tayttamassa taskut Guaraneilla (paikallista hilloo) ja poistimme jatkopiletin paakaupunkiin. Paraguayn rajakaupunki ei ollut todellakaan kuvitelmiemme kaltainen. Odotimme alkeellisempaa ja likaisempaa ymparistoa seka enemman "taxi, señor"- ja osta-sita-sun-tata-huutoja. Kaupungin etelapuoli oli ehka hieman rahjaisempi, mutta varsinkin keskusta-alue oli moderni ja todella siisti. Paa-aukiolta oli vain muutama kortteli rantabulevardille, josta oli hienot maisemat nauttia auringonlaskusta. Rio Paraná -joen yli katsellessa olisi voinut vastapuolella nakyvaa kaupungin silhuettia erehtya luulemaan Nykin Manhattaniksi. Hostellin omistaja oli erittain miellyttava kaveri, joka auttoi kaikessa ja hymyily jatkuvasti.
- Kahdella rajalla.
- Auringonlasku Encarnaciónin rantabulevardilla.
Encarnaciónista matka jatkui valkoista laguunia kohti "pakollisen pahan" eli Paraguayn paakaupungin, Asunciónin kautta. Oikeasti Asunción on Etela-Amerikan turvallisimpia paakaupunkeja ja varmaan miellyttavakin. Pyrahdimme keskustassa vain pikaisesti illalla ja olimme tassa vaiheessa aikalailla taynna kaupunkielamaa. Emme siis olleet kovin vastaanottavassa tilassa paakaupunkiin saapuessamme. Meininki oli peruslikainen, ja kodittomat nukkuivat keskustan aukioilla teltoissa - ei sytyttanyt! Jatkoimme Asunciónista Santa Rosa del Aguarayn kaupunkiin, jossa aloimme kysella jatkoyhteytta Laguna Blancan suuntaan. Asu-Rosa-bussi oli ihan mukiinmeneva, jokseenkin ilmastoitu menopeli. No seuraava bussi oli jo aitoakin aidompi paikallisbussi, jossa oli vahintaan +50 astetta sisalla. On se erijepa, kun pomppuisella hiekkatiella ei rillit kesta paassa, ku naama on niin hiessa!
- ¡Bienvenidos a Rancho Laguna Blanca!
Paikallinen kantri soi, bussi tarisee ja lehmat, siat, kanat ja muut maaseudun elukat vilisee ikkunassa 1,5 tuntia ennen kuin bussi tipauttaa meidat keskelle polyista tieta Laguna Blanca -kyltin eteen. Pilvia ei nay missaan, aurinko porottaa taydelta taivaalta, ja meilla oli edessa kolme kilsaa talsimista pehmean upottavaa hiekkatieta. Koska tama ei viela itsessaan ollut riittava haaste, niin paatimme ottaa mukaan yhden kaverin, nimittain 16 litraa vetta. Panun rinkassa oli 10 litran tonkka ja Eevalla oli kolme 2 litran irtopulloa rinkassa ja kasissa. Jos hiki valui jo tiella seistessa, niin voi vaan kuvitella, kuinka herkkua tama marssi oli. Perille paastyamme tiesimme, ettemme olleet valuttaneet verta, hikea ja kyynelia turhaan. Pulahdus kirkkaaseen laguuniin oli NIIN sen arvoinen.
- Ranta oli kokonaan meidan...
-...ja sillon...
- ...viihtyi!
Rancho Laguna Blanca on eras Paraguayn luonnonsuojelualueista, jossa esiintyy eraita harvinaisia elukoita, valkoista hiekkaa, kirkasta vetta (jopa juomakelpoista) ja hevosia rannalla. Meininki oli rentoa, ja juuri tata matkalaiset kaipasivatkin. Olimme laguunilla kolme paivaa taysihoidossa, silla 20 euron majoituspakettiin sisaltyi aamupala, lounas ja paivallinen, jotka olivat aamupalaa lukuunottamatta loistavia paikallisia sapuskoja. Kaiken saadon ja kaupunkihalinan jalkeen oli aivan ihana olla vaan, ottaa aurinkoa, pulikoida ja rentoutua. Rancholla oli erikoista, etta hevoset saivat olla paivat vapaana rannalla ja ymparistossa. Iltapaivalla saattoi siis kayda uimassa yhdessa kopukan kanssa tai tarkkailla rannalta, kun hepat laukkasivat veteen juomaan. Ennen auringonlaskua nama arviolta 20 heppaa siis temmeltivat vapaasti. Ei nimittain ihan heti Suomessa nakisi. Eeva kavi myos ratsastamassa vapaasti rannalla ja metsassa tai pikemminkin viidakossa, luonnollisesti ilman kyparaa. Pimean tullen alkoi viidakkoalueille tyypillinen koko yon kestava ja "melko vaha-aaninen" konsertti, kun hyonteiset, linnut ja sammakot panivat parastaan. Rancholla oli vain muutama valo, ja oinen tahtitaivas olikin taman vuoksi erittain upea (vaikka kuu olikin meidan mielesta vaarinpain). Sammakoista on pakko kertoa viela sen verran, etta meillahan oli oma vessalemmikki. Tama selvisi ensimmaisella vessakaynnilla. Panu vetaisi vessanponton ihan rutiininomaisesti ja saikahti pahemman kerran, kun vessanpontosta pomppasi vedettaessa pieni sammakko. Tama kaveri hengaili joko ponton sisareunan ylaosassa, josta vesi tulee vedettaessa, tai vessapaperirullan sisapahvin sisalla. Eraan toisenkin kerran ponttoa vedettaessa sammakko meinasi huuhtoutua veden mukana. Sen supertahmaiset napit ja sahakat refleksit pelastivat sen tallakin kertaa.
- Viela on villihevosia!
- Ranchon paikallista sapuskaa.
Ensimmaisena paivana olimme Rancholla ainoat vieraat henkilokunnan lisaksi, mutta sen jalkeen sinne tuli jo muitakin. Toisena paivana tuli pari jenkkia ja paikallinen perhe. Kolmantena paivana jenkit lisaantyivat ja paikallisiakin tuli lisaa. Espanjankieli ei paljon haitannut, mutta jenkkien "I was like this, then he was like that" -hopotys vahan nyppi. Sita paitsi muut kermapeput tulivat autolla perille - ei pietty minnaan! Saadimme majoitusvarauksen maililla, ja oletimme saavamme leppoisesti hopottavan tatin vastaanottamaan meita, minka takia hieman yllatyimme meidat vastaanottaneesta tuppisuusta. Viimeisena paivana sitten ilmeni, etta tuppisuu oli vain toissa siella, kun varsinainen omistaja, Malvina, saapui paikalle ja esitteli itsensa. Malvina kertoikin hieman Paraguaysta ja kyseli Suomesta. Selvisi myos syy, miksemme aiemmin ymmartaneet mitaan heidan puheestaan. He puhuvat keskenaan guarania (sama kuin valuutta) eivatka espanjaa. Naillahan ei luonnollisesti ole mitaan tekemista keskenaan. Panu pelasi myos pari eraa biitsia vikana paivana. Taysin ei kylla pelisanasto ollut espanjaksi hallussa. Mita ne passi ja passari esimerkiksi on?
- Tytto ja hevonen.
- Mies ja hammock.
Rancholta lahtiessamme alkoi paikallinen paalu olla hieman finaalissa. Varmistimme jo hyvissa ajoin, etta Santa Rosa del Aguarayssa on automaatti, jotta paasemme Asuncióniin, josta jatkolippu Bolivian Santa Cruziin oli jo onneksi ostettu. Paikan tyontekijat heittivat meidat tienvarteen odottamaan bussia, joka tuli kuin tulikin tasmalleen silloin, kun pitikin. Bussissahan meille sitten selvisi, ettei Santa Rosan automaatti toimi. JES, JES! Selviteltiin sitten siina, minne meilla on matka ja paljonko rahaa loytyi. Erillisina bussiliput olisivat olleet LB-Santa Rosa 20 000 G (3,5 e) ja jatkoyhteys Santa Rosa-Asunción 100 000 G (17,9 e), kun meilla oli yhteensa palttiaralla 99 000 G. Apupoika ystavallisesti sanoi, etta voi kirjoittaa meille lipun Asuncióniin asti 90 000 guaranilla, no hay problema. Taman lisaksi meille tarjottiin viela paikallista tereré-juomaa, joka on on jaateeta ja tehdaan samoista yrteista kuin argentiinalainen mate-tee. Paraguayn kuumaan ilmastoon tama sopii kieltamatta paremmin, ja paikalliset lipittavatkin tata nonstoppina. Bussikuskitkin ohittivat muita ajoneuvoja tereré-kuppi toisessa kadessa. Kokemuksesta viisastuneena taytynee pitaa aina vararahastoa mukana vastaavien varalle.
- Paraguay 200 vuotta. Harmi, kun missattiin nama kekkerit!
Asuncióniin paasimme ajallaan, ja ehdimme hieman puraistakin ennen ihanaa vuorokauden matkaa Bolivian puolelle. Bussinhan piti olla kaksikerroksinen ja ilmastoitu. Todellisuudessa menopeli oli yksikerroksinen ja ilman ilmastointia. Luulimme paasevamme toisen kerroksen ensimmaisille penkeille, nakoalapaikalle, niin olimme sitten suoraan kuskin takana pienimmilla jalkatiloilla varustetuilla paikoilla. Onneksi meita syotettiin heti, jolloin tuli Atria-mainoksen mukaan: "Hyva ruoka, parempi mieli". Siinahan sita puuduttiin aamukolmeen asti, jolloin olimme Paraguayn rajalla. Kipaisimme exit stampit passiin ja takaisin istumaan. Parin tunnin paasta oli seuraava pysahdys, tasta puolen tunnin paasta seuraava ja kohta taas seuraava. Hypimme bussista ulos yhteensa viisi kertaa saadaksemme Paraguayn exit- ja Bolivian entry-leimat. Yhdessa valissa matkustajilta ja bussista etsittiin ilmeisesti huumeita ja aseita, mutta muiden pysahdysten tarpeellisuutta emme saaneet selville. Kulkemamme reitti on ilmeisesti pahamaineinen salakuljetusreitti, joten laittomuuksien tutkiminen oli odotettavaa. Onneksi jatettiin uzit ja kokaiinit Paraguayn Pablolle ennen rajanylitysta. =D Rajan tuntumassa matkustaminen oli todella hidasta, kuoppaista ja polyista. Santa Cruziin paastiin kuin paastiinkin todella puutuneina yhteensa noin 36 tunnin matkustuksen jalkeen. Naita lisaa!
Santa Cruzissa on tarkoitus viihtya muutama paiva, jonka jalkeen siirrymme korkeuteen tasoittelun myota Sucren kautta Potosíin. Ensimmainen kuukausi reissusta on takana, ja paljon on nahty. Toinen kuukausi meneekin hyvin pitkalti Boliviassa, ja paljon nakemista on viela edessa. Koko reissun kalleimmat maat olivat reissun alussa, mutta nyt pitaisi rahankayton tasaantua halvempiin maihin siirtyessa. Tasta kertoo jo majoitusten halpeneminen Brasilian 20 e/hlo/yo edellisen yon Santa Cruzin 2,5 euron majoitukseen.
- Chipa.
Paraguay pahkinankuoressa
- Plussat: maaseudun autettisuus, erittain ystavalliset ja auttavaiset ihmiset
- Miinukset: Asunción
- Erikoista: maniokin pakkosyotto kaikissa muodoissaan (saattaa myos jatkua muissa maissa), yllattavan siistia ja toimivaa (paakaupungin ulkopuolella), todella turvallinen
- Paikallinen keittio: chipa (maniokkijauhoista, kananmunasta ja juustosta tehty leipanen), tereré (yrttijaatee), paikalliset keitot, maniokki sellaisenaan tai siita valmistetut ruuat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti