keskiviikko 28. joulukuuta 2011

La ciudad bonita

Kinkut on syoty, laatikot lotaistu ja yomessussa kayty..no ei ihan! Tamanvuotuiseen jouluun kuului enemmankin satumaisen kauniin Cartagenan polttava helle, rantaa ja pienta fiestaa Merídassa tapaamiemme brittien kanssa. Itse Cartagenaan siirtyminen ei kyllakaan sujunut yhta leppoisesti kuin joulunvietto. Tarkoituksena oli siirtya jo alkuviikosta Kolumbian suuntaan, mutta olimme vasyneita savannireissusta, joten paatimme levata yhden paivan valissa. Lahdimme siis tiistaina check outin jalkeen rinkat selassa kohti bussiasemaa, josta piti lahtea busseja todo el tiempo (eli koko ajan pitkin paivaa)  Maracaiboon, Venezuelan pohjoisosaan, lahelle Columbian raja-asemaa. Perilla meille selvisi, etta lahtoja on kahdella eri yhtiolla, molemmilla yksi paivassa. Bussilippuja naihin voi ostaa vain saman paivan lahtoihin, joten suosittuun loma-aikaan liput myydaan loppuun ennen yhdeksaa aamulla. Otimme taksin hostellille ja buukkasimme viela yhden yon. Seuraavana paivana olivat lahdossa myos Los Llanos -savanniretkella ja Merídassa tapaamamme kolmen brittimiehen porukka seka belgialainen tytto. Belgialaisen tyton kohdekaupunki oli Santa Marta, ja me muut olimme menossa Cartagenaan. Valitsimme lipunmetskausosaston, joka lahti keskiviikkoaamuna kuudelta taksilla kohti bussiasemaa ja ostamaan lippuja kaikille. Kun neljan hengen osastomme saapui bussiasemalle noin klo 6.15, oli jonossa ennen meita jo 22 nimea. Onneksi ne ovat taalla keksineet jonotussysteemin, jossa nimet laitetaan jarjestyksessa lapulle fyysisen jonottamisen sijaan, silla paasimme lopulta luukulle vasta kahdeksan jalkeen. Meidan piti siis menna kuudelta jonottamaan, odottaa, etta toimisto aukeaa klo 7.30, ja jonottaa taman jalkeen viela kahdeksaan ennen kuin saimme bussiliput koko joukko-osastolle. Eiko se olisi vain helpompaa myyda ne liput etukateen?

- Intian verran autoja ja ihmisia.

- Tulvan yllattamana.

Paasimme sitten keskiviikkona liikenteeseen Venezuelan Merídasta kohti Maracaiboa normaalisti vajaan tunnin myohassa klo 18 aikoihin. Matkan piti kestaa kuutisen tuntia, mutta saavuimme odotetusti perille kymmenen tunnin paasta aamuneljalta. Perilla meita odottikin mukava yllatys. Maracaibon asemalla oli tapettu taksikuski aiemmin samana yona ja Kolumbian rajalla oli tapettu nelja ihmista. Ilmeisesti nama liittyivat enemman Kolumbian sissitoimintaan ja paikallisiin kuin turisteihin, mutta olimme silti hieman huolissamme saapuessamme viela pimean aikaan asemalle. Selvittelimme taksikuskeilta jatkokyytia rajalle, mutta he eivat tuntuneet olevan halukkaita ajamaan rajalle (ymmarrettavaa). Loysimme sitten minibussin, joka oli lahdossa rajalle samalla kellonlyomalla. Hyppasimme ahtaaseen chicken bussiin reppujemme kanssa, ja hieman kylla hymyilytti, kun kanabussi lunasti maineensa paikallismiehen tuodessa oikeasti bussiin pienen pahvilaatikollisen kaakattavia kanoja. Kuski laittoi reggaetonin huutamaan, ja paraytettiin liikenteeseen. Matkalla kohtasimme pienen tulvan (ainahan jotain) ja parikymmenta isoa tai pienempaa armeijan tai poliisin osastoa, joista jokainen pysaytti meidat tarkastaakseen paikallisia henkilokortteja, ceduloita, ja meidan passejamme tai matkatavaroitamme. Yleensa tarkastuspisteet oli pystytetty korruptioraha mielessa. Yksi paikallinen kaveri roikkuikin koko ajan minibussin ovella puoliksi ulkona ja heilautti aina muutaman kilometrin valein matkustajilta kerattyja pikkuseteleita poliisisetan tai sotilaan kouraan, jotta matkamme sai jatkua pysaytyksitta. Poliisit onnistuivat kuitenkin vedattamaan kahta brittia ja belgialaista tyttoa keksimalla saannon, ettei ilmateitse Venezuelaan saapunut saa poistua maasta maitse (me muut olimme saapuneet maitse ja poistuimme maitse, joten "ongelmaa" ei ollut). Heilla oli vaihtoehtoina palata takaisin ja lentaa maasta pois (ei tullut kuuloonkaan), luovuttaa passit poliiseille tai  yllatysyllatys maksaa poliiseille sievoinen summa rahaa, ja asia olisi hoidossa. Tosin riskina oli, etta seuraavat poliisit yrittaisivat samaa. Tiedostimme kaikki, ettei kyseista saantoa ollut olemassa (alytonta!), mutta turistina tilanteessa vaihtoehdot ovat vahissa. Lahjonta kannatti, eivatka he joutuneet uudestaan poliisin uhreiksi. Reggaetonia paremmin koko tilanteeseen olisi sopinut joululaulumme "TIP tap TIP tap, tipe tipe TIP tap, TIPPAA TIPPAA tap". Korruptio sucks!

 - Viela lyhyt jono. Kolumbian puolella jono oli yli kymmenkertainen.

- Ilme kertoo kaiken.

Akkiseltaan sita voisi luulla, etta meno helpottuisi ja hommat lutviutuisivat helpommin, kunhan paastaan rajalle. Rajalle paastiin lopulta seitseman tunnin matkustuksen jalkeen (2-3 h piti menna). Hyppasimme bussista ulos ostamaan maastapoistumismaksun ja jonottamaan exit stampia Venezuelasta. Bussipojat kavivat onneksi hoitamassa poistumismaksulaput kollektiivisesti takaoven kautta, minka jalkeen jonotimme poistumisleimojamme arviolta reilun tunnin. Taman jalkeen saadimme bussihenkilokuntamme kanssa hetken jos toisenkin jatkoyhteyttamme Cartagenaan - mista saadaan ruokaa, missa vaihdetaan Kolumbian pesoja ja miten saadaan entry stampit eli  maahantuloleimat Kolumbian puolelta. Meidat kaskettiin jo kerran sisaan bussiin kaikkien kamojemme kanssa, ja sitten alettiin ihmetella, olikos niita vapaita paikkoja riittavasti ja mihinhan kuuden ihmisen rinkat mahtuvat. Hetken ihmeteltyaan jatkobussin saatajat komensivat meidat ulos ja laskivat puolisen tuntia vapaiden paikkojen maaraa (uskomattoman haastavaa!). Taman jalkeen meille ilmoitettiin, etta yhdelle ei olisi paikkaa, mutta he voisivat ottaa kyytiin silti. Laitoimme rinkat kyytiin ja lahdimme vaihtamaan rahaa. Taman jalkeen lahdimme hakemaan Kolumbian puolen rajapisteesta leimoja. Katsoimme suu auki jonoa, joka jatkui monta sataa metria. Rajan sulkeminen kuolintapausten vuoksi, joulu seka paikallisten lomat olivat saaneet raja-aseman aivan tukkoon. Pikaisesti laskettuna arvelimme jonossa menevan vahintaan viisi tuntia, emmeka todellakaan halunneet viettaa rajalla yota ja kuolla. Muutama peruspablo lahestyi meita ja kertoi, etta 50 000 COP/mieheen (n. 20e) niin leima hommataan jonon ohi takaoven kautta. Kallista korruptiohintaa miettiessamme ja jonottaessamme jatkobussimme kuski tuli ilmoittamaan meille, etteivat muut matkustajat jaksa odottaa meidan leimojamme (heilla siis oli ne jo tai olivat paikallisia), joten meidan tavarat oli jo heitetty ulos bussista. Otimme sitten rinkat selkaan, lykkasimme luotettavimman oloiselle Pablolle passit kateen ja jaimme odottamaan tuloksia. Puolen tunnin paasta meidat vietiin jonon ohi sisalle ja takahuoneeseen tai oikeastaan suoraan passivirkailijoiden taakse. Mielenkiintoista!  Ei taitaisi Suomessa paasta rajalla passintarkastustiskin taakse pallistelemaan. Pahinta oli nahda artyneita aiteja lastensa kanssa jonossa huutelemassa "GRINGO GRINGO!" Korruptiomaassa rahalla saa, mutta mielta se ei lammita. Jouduimme odottelemaan takahuoneessa viela puolisen tuntia ennen kuin kaikilla oli leimat passissa. Siirryimme taman jalkeen vahin aanin ulos ja pois jonottajien silmien alta. Lykkasimme homman hoitaneelle paikalliselle 20 euroa mieheen pikapalvelusta ja lahdimme etsimaan taksia ensimmaiseen Kolumbian puoleiseen kaupunkiin. Tama loytyi ja paasimme helposti ja halvasti (ainoan kerran talla matkalla) Maicaon bussiasemalle koko porukka.

- Varikas vanha kaupunki.

- Katse Vali-Amerikkaa kohti.

Asemalta loytyi liput Cartagenaan, saimme ruokaa ja istuimme bussissa odottamassa alle aikayksikon. Onpa kiva, etta joku sujuu mallikkaasti...tai sitten ei. Meille ilmoitettiin, ettei bussi lahdekaan mihinkaan. Laitettiin reput selkaan ja ihmeteltiin hetki ulkona, mitahan sita taas tapahtuu. Viereen tuli puolet aiempaa pienempi bussi, johon meidan olisi pitanyt mahtua. Eeva kavi tekemassa kierroksen ja totesi, etta paikalliset ovat jo varanneet pahveilla tai tuolit kaantamalla koko bussin, eika meilla ollut mitaan saumaa mahtua sisaan. Ehdimme jo kyrsiintya ja pyytaa rahojamme takaisin, kunnes hetken paasta meille osoitettiin kolmas bussi, jonne mahduimme ja siirryimme odottamaan. Parin tunnin odotuksen jalkeen bussi oli lopulta tayttynyt matkustajista, riittava maara juomien, syomisten, patukoiden, kellojen, ynna muun tilpehoorin myyjaa oli kaynyt bussissa, olimme rukoilleet (jo vain, joku etupenkista nousi ja kaikki muut meita lukuun ottamatta yhtyivat mukaan) ja paasimme lahtemaan. Lopulta. Odotusta helpotti paikallinen ihastuttava teinitytto sisarineen, jotka kyselivat silmat pyoreina meilta kaikkea tajuttuaan, etta puhumme hieman espanjaa. Heista meidan vaaleat hiukset ja iho olivat kauniita (kateellisuuden periaatteen mukaisesti meista taas he ovat tummine piirteineen niin kauniita) ja parasta oli, kun he kuulivat, etta voimme Suomessa tehda lumiukon oikeasta lumesta. Olisittepa nahneet lasten silmat. Nukuimme saatopaivan jalkeen aika hyvin bussissa aamuneljaan, jolloin olimme perilla Cartagenassa. On todella loistavan katevaa, etta bussimme saapuvat aina epainhimillisimpaan aikaan perille. Meidanhan piti aluperin pysahtya Santa Martan kaupungissa ja Parque Nacional Tayronan kansallispuistossa, mutta viivastyneen lahdon ja superhankalan rajan ylityksen jalkeen paatimme tulla suoraan Cartagenaan brittien kanssa. Neuvottelimme asemalla taksin hinnan, ja kuski survoi kaikkien rinkat takakonttiin sitoen ne hihnalla siten, etta takapaksin luukku oli aivan pystyasennossa. Joo ei mitaan ongelmaa, kyytiin vain me sylikkain etupenkille ja menoksi! Selitimme kuskille, etta britit jaavat toisen hostellin kohdalla pois ja me toisen. Brittien paikkaan paastyamme kuski rupesikin urputtamaan, ettei tieda toista paikkaa tai sen sijaintia eika lahtisi sinne ollenkaan. Ilmoitimme, etta silloin maksamme vaan puolet sovitusta hinnasta. Kuski vastasi tahan lukitsemalla Eevan rinkan takakonttiin ja vaatimalla, etta maksamme koko summan nyt. Panu sai repaistya rinkan takakontista, kun kuski raotti sita hieman laittaakseen narun sisalle takakonttiin. Silloinpa kuski tempaisi nyrkit esille ja uhkasi lyoda, jos ei makseta. Seka Panu etta Eeva olivat todella lahella tinttasta inttavaa kuskia oikeasti lattyyn. Vanhin brittiporukasta (ilman espanjan ymmarrysta) hieman hermostui tilanteesta ja heitti kuskille 10 usan dollaria kateen, jolloin kuski lahti. Taman jalkeen saimme uuden taksin pilkkahintaan edelliseen verrattuna. Taalla tapaa todella paljon hienoja ihmisia, mutta valilla tuntuu, etta "yksi mata omena voi pilata koko sadon". Olimme buukanneet hostellimme vasta seuraavaksi yoksi emmeka tietenkaan saaneet huonetta aamukuudelta. Kiltti yovuoron kaveri paasti meidat kuitenki puoliksi rempassa olevaan huoneeseen nukkumaan - siella oli kuitenkin sangyt. Kuollut torakkakaan ei hetkauttanut enaa tallaisen matkan jalkeen. Nukuimme siina puolille paivin, jonka jalkeen saimme vihdoin oman huoneen ja paasimme suihkuun. AAMEN! Naita seikkailuja seka byrokratian, korruption ja saatamisen maaraa ei taatusti tule Suomessa ikava!

 - Kukkaloistoa.

 - Paikallinen kulkupeli.

 - Rantapedikyyrit.

Lahdimme virkistaytyneena katselemaan vahan meininkeja kaupungille ja yllatyimme todella positiivisesti nakemastamme. Cartagena kipusi heti molempien mielesta Etela-Amerikan kauneimpien kaupunkien joukkoon. Hotellimme oli vanhan kaupungin puolella, ja sielta oli lyhyet etaisyydet kavella mihin vain. Itse vanha kaupunki on jakautunut ulompaan ja sisempaan vanhaan kaupunkiin. Sisempi vanha kaupunki on suojattu kokonaan muurilla, jonka konkistadorit rakensivat vuosina 1500-1700 suojaamaan tata tarkeaa satamakaupunkia merirosvoilta ja muilta rotostelijoilta. Vahemmalla suojalla oleva ulompi vanhan kaupungin osa on huomattavasti karsineempi kuin sisempi. Joka tapauksessa Cartagenasta loytyi ihania parvekkeita kukkineen, paljon vareja, idyllisia pikkukatuja, tunnelmallisia ravintoloita ja baareja seka ylipaataan vain hieno tunnelma. Varsinkin iltaisin tuntui kuin olisi elanyt jotain satua, kun kavelimme pitkin pikkukujia ja aukioita, katselimme nahtavyyksia ja pysahdyimme drinkille ulkoterassille salsaa kuuntelemaan.

- Hetki ennen...

- ...auringonlaskua.

Itse joulun vietto erosi hieman suomalaisesta versiosta, silla ei sita aivan taysin paase joulutunnelmaan lampotilan ollessa yli hellerajan paivin oin. Ei meilla kinkkua ollut, mutta paivat hikoiltiin kylla kuin pienet siat. :D Kavimme aattona hyvin syomassa ja makoilimme kaikessa rauhassa hotellilla fiilistellen Youtubesta suomalaisia kauneimpia joululauluja. Molemmilla oli hieman ikava perhetta ja ystavia seka jouluruokia, muttei Suomea sen enempaa. Taman voi oikeastaan yleistaa koko matkan ajalta. Ihmisia ja ruokaa on ollut ikava, mutta muuten jaksamme hyvin odottaa helmikuuhun asti. Aattoiltana lahdimme brittien kanssa istumaan iltaa ja jatkoimme sielta baariin. Oli todella mukavaa mutta hieman erikoista tanssia salsaa hiki paassa jouluaattona. Joulupaivan vietimme koko porukalla rannalla, ja illalla lahdimme kahdestaan istumaan iltaa tunnelmalliseen ulkoilmabaariin paa-aukiolle. Tapanina kavimme viela katsastamassa muurin paalle rakennetun Cafe del Mar -baarin, joka oli todella miellyttava. Hieman kalliitahan nuo tyylikkaita ihmisia houkuttelevat tunnelmalliset ja fancyt paikat ovat, mutta kiva niissa on kayda istumassa iltaa. Katselimme Etela-Amerikan viimeisena iltanamme muutaman tanssiesityksen, jonka jalkeen kiitimme britteja seurasta, silla seuraavana paivana oli jo suuntana lentokentta ja Vali-Amerikka (miten me ollaan jo taalla asti?!).

 - Cartagena.

 - Pikkukatuja.

Reissua on takana lahes nelja kuukautta, kahdeksan maata ja yksi jattikokoinen maanosa - niin uskomattomalta kuin se tuntuikin ensimmaisella viikolla Riossa. Tassa sita kuitenkin ollaan ja nyt on aika jatkaa Vali-Amerikkaan. Etela-Amerikka on noin yleisesti sanottuna Kaakkois-Aasiaa vaativampi niin matkustuksellisesti kuin kielenkin kannalta. Asennoitumalla oikein pitkat bussimatkat eivat kuitenkaan paljon heilauta, ja valttava espanja on pikkuvaivalla opeteltavissa. Jos maanosa tarjoaa haasteita, niin tarjoaa se myos monipuolisesti vastinetta pitkille matkoille ja muille saadoille. Taalta loytyy mahtavia vuoria, erikoisia luonnonnahtavyyksia (korallit maalla, suola-aavikot yms.), rantoja, tsillausta, kauniita kaupunkeja ja hyvaa menoa. Ruokakulttuuriin olemme joutuneet kuitenkin pettymaan muutamia loistavia pihveja ja hassuja sattumia lukuunottamatta. Pidempia lassyttamatta alla on Kolumbia paketoituna ja mietteita Etela-Amerikasta molemmilta.

- Muurit suojana.

Kolumbia pahkinankuoressa:
  • Plussat: turvallisuus, Cartagena
  • Miinukset: huonot tiet vuoristossa, Bogotan sade
  • Erikoista: massiivinen poliisien maara
  • Paikallinen keittio: Maracuya-mehut, makeat leivonnaiset

Etela-Amerikan fiilikset lyhyesti molemmilta pikkuhaastiksen muodossa:

  1. Hienoin/erikoisin kokemus? 
    • e: 4 paivan Santa Cruz -vaellus Perussa.
    • p: 4 paivan suola-aavikkoretki Boliviassa - nimenomaan erikoisia nahtavyyksia ja paljon.
  2. Tulen muistamaan tämän ajan tästä/näistä asioista? 
    • e: Tuorepuristetuista mehuista, espanjan kielen opiskelusta, luonnonnahtavyyksista, busseista, (Panun puujalkavitseistä:)) ja latinalaisesta musiikista.
    • p: Latinovibasta, upeista luonnonnähtävyyksista, monipuolisuudesta (vrt. esim. Kaakkois-Aasia), pitkista bussimatkoista.
  3. Vastasiko kokemus etukäteisolettamuksia Etelä-Amerikasta? 
    • e:  Kyllä, vaikka hirveästi olettamuksia ei ollut. Turvallisuuden kasvu on yllättänyt positiivisesti. Miehet ovat lyhyempiä kuin luulin ja täydellisiä bikinipeppuja ei ole tullut niin paljon vastaan kuin oletin (elämän tärkeimpiä olettamuksia!)
    • p: Ei niitä oikein ollut. Ruoka petti pahasti, mutta musa, meno ylipaataan ja nahtavyydet eivat.
  4. Paras kaupunki, paras retki, paras luonnonnähtävyys? 
    • e: Cartagena Kolumbiassa, Santa Cruz-vaellus, Bolivian suola-aavikot/laguunit.
    • p: Paras kaupunki oli joko Rio de Janeiro tai Cartagena - molemmat omalla tavallaan, retkena paras oli suola-aavikot ja ehka hienoin nahtavyys olivat lumihuippuvuoret Santa Cruz tai itse suola-aavikko Boliviassa (erikoisin nakemani).
  5. Mitä ei jää erityisesti kaipaamaan/mikä oli negatiivista tässä maanosassa? 
    • e: Ruokaa, liian kylmiä yöbusseja, kapeita vuoristoteitä. Miinuksena ettei ehditty Amazonin uumeniin.
    • p: Kaikenlaista säätöä, ruokaa, hustlausta ja hustlareita, pitkiä bussimatkoja, budjetin laskentaan ja rahan kanssa raplaamista.
  6. Kielikysymys? Suosittelisitko matkakohteeksi - ja mitä kohdetta/kohteita? 
    • e: Espanjan avulla matkasta nauttii PALJON enemman ja paikalliset arvostavat eletta. Taalla taksikuski katsoo hyvin kakkosella, jos hanta kiittaa heittamalla "Cheers mate!" Maanosa tarjoaa monipuolisesti kaikkea. Peru yksi parhaista kohdemaista.
    • p: Ilman espanjaa voi varmaan pärjätä, mutta jo pienin alkein selviaa huomattavasti paremmin ja saa parempaa kohtelua. Pikakurssi ennen reissua ja eikun käyttämään! EHDOTTOMASTI suosittelen matkakohteeksi. Kaikenlaista loytyy, ja voisin suositella hyvin esimerkiksi Kolumbiaa tai Venezuelaa. Kohde riippuu paljolti siita, mita reissultaan hakee. Joka maassahan tietysti kannattaa kayda... :D
  7. No olikos se sitten niin vaarallista kuin aina sanotaan? 
    • e: Eihän se ollut, tarpeen vaatiessa antaa vain konnalle avoläpsyn.. you know!
    • p: Eipä oikeastaan. Kaikkea täällä on ihmisille sattunut, mutta maalaisjärjellä ja pienellä vaivalla säästyy paljolta.
  8. Jotain lisättävää? 
    • e: Reggaeton soi sit tupareissa :)
    • p: ¡La gente esta muy loca! Rock on South America!!
Vali-Amerikassa edessamme on Perun kokoinen matka tallustettavana. Katsotaan, mita kommelluksia siella sattuu. Pysykaa kuulolla, we´re not done yet!

perjantai 23. joulukuuta 2011

¡Feliz Navidad!

Latinalaista joulutunnelmaa Kolumbian Cartagenasta...

 - Bussiaseman joulutunnelmaa.

 - Venezuelalainen joulunaytelma.

- Joulukaktus.

 - Latinotontut.

- Cartagenan joulutahtosia.

-Oma joulukoristeemme, kiitos Riikan!

- Paikallisten tonttusten voimin joulun toivotus!

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Elaimellista menoa

Jeeppi etenee savannia pitkin leppoista vauhtia, kun yht´akkia katolta huudetaan "Pysayta, taaksepain...tassa!". Amigo hyppaa katolta alas juosten pusikkoon toisen seuratessa kuljettajan paikalta perassa. Loputkin uteliaat nousevat autosta katsomaan, mista on kyse. Pusikossa nakyy epamaarainen kiemuralla oleva vihermusta muoto, jonka kimpussa kuljettaja ja katolta hypannyt kaveri jo ovat. Muutaman taktisen liikkeen jalkeen he nostavat ilmaan nelimetrisen anakondan. Nainko helppoa se onkin, vaikka kyseisella kaarmeella on puristusvoimaa jopa 3000 kg/cm3? Siina sita sitten poseerataan kaarme kaulalla ja kasilla kuin tekisi mita tahansa arkipaivan rutiinia. Toista kaarmeskesyttajaa on kuulemma aiemmin purtu seitseman kertaa, joten ei se niin helposti taida aina onnistua. Anakonda on hidas maalla mutta letaalin nopea vedessa. Eipa taitaisi siella kesyyntya nain helposti, ja evaaksihan kelpaa kaytannossa mika vain lihaisa olento. Jannittavaa, mielenkiintoista ja elamyksellista!

- Anakonda.

- Urhea tytto.

- Juan.

Los Llanos -savannilla riittaa anakondien lisaksi faunaa bongailtavaksi niin paljon kuin jaksaa metskata. Oppaanamme talla reissulla oli kolmekymppinen venezuelalaismies, Juan (joo, on yleisin veikkaus latinomiehen nimeksi Pablon, Carloksen ja Jorgen lisaksi). Juan on aika tukeva, halattavan nallekarhun nakoinen kaveri, jonka mukaan salsan tanssimiseen riittaa kunnon ote naisesta: "Come here, mami!" Kahviin kannattaa kuulemma  laittaa paljon sokeria, koska silloin tulee corazon dulce (makea sydan), jolloin voi antaa naisille besitos dulces (makeita suukkoja). Naisten lisaksi cowboy-Juan rakastaa myos hevosia, vaikka hanella onkin nelja hevosta mutta vain yksi nainen. Naita juttuja kun kuunteli koko nelipaivaisen savannireissun, niin oli se hymy herkassa. =)

- Veneajelulla.

- Papukaija.

- Ian myota kyseisilla linnuilla vari vain tummenee.

- Upea naky.

Veneretki savannijoella paljasti meille satoja eri lintulajeja (ei mitenkaan muista kaikkien nimia), kymmenia kaimaaneja isokokoisista yksiloista parin kuukauden ikaisiin pikkubebeihin, jokidelfiineja, iguaaneja, kilpikonnia ja apinoita. Parasta antia jokiajelulla olivat kuitenkin capybarat eli vesisiat. Ne olivat niiiin siistin nakoisia kavereita, jotka pitivat kameralle poseerauksesta. Ajoimme botskilla aivan viereen ja otimme aivan rauhassa kymmenia kuvia vesipossujen pitaessa nenattoman kuononsa ylpeasti pystyssa. Hyvia poseerausvinkkeja?

- Capybara eli vesisika.

- Laheisyys lammittaa.

- Pikkubebe...

- ...ja isoveljet.

Los Llanos oli kuumimpia paikkoja, jossa olemme ikina kayneet. Yolampotilat eivat laskeneet kovinkaan paljon alle +30, ja tasta voi paatella paljonko lampoa riitti paivalla auringonpaisteessa. Aloitimmekin aamut aina kuuden, seitseman maissa ja pidimme siestaa kuumimman ajan paivalla. Kolmas paiva aloitettiin aamuratsastuksella. Eeva oli luonnollisesti taysin fiiliksissa, ja Panu taisi pelata tata enemman kuin anakondaa...no ei kai ihan, mutta jannaa se taas oli. Yllattaen talla kertaa ratsastus oli todella mukavaa molemmista, ja Panu jopa ohjasi hevosta eika toisinpain (kuten edellisella kerralla Boliviassa). Eeva sai kokeneimpana ratsastajana vaativamman ja menevamman hevosen, joka totteli hyvin mutta lahti todella herkasti ja sahakasti liikenteeseen. Tata kuvaa hyvin tilanne, jossa ratsastimme vierekkain ja Panu usutti omaansa laukkaan. Eevan hevonen lahti Panun komennosta vieresta sujona tapoon laukkaan, jota Panun hevonen seurasi vieresta. Eevalla oli taysi tyo valilla pitaa hevosensa normikaynnissa. Eevallahan on edelleenkin peppu hellana, kun ori antoi vahan kyytia, mutta ihanaa sellaista... :D Murakan kokoinen oppaamme on todellinen cowboy, silla han on elanyt hevosten parissa koko elamansa ratsastaen, kouluttaen ja lassoten villihevosia Los Llanoksen laajalta savannilta. Han kertoi voivansa kouluttaa villihevosen kolmessa kuukaudessa tarpeiden mukaan. Hevosten kayntia voi opettaa monella eri tavalla virittamalla elastiset narut jalkoihin esim. etu- ja takajalkojen valiin tai selan kautta jalkoihin, jos kaynti halutaan "nousevilla jaloilla". Kaikki nykyiset hevoset ovat myos Juanin kouluttamia.

- Ei taida tytto tietaa, millaista kyytia on luvassa.

- Aamulenkilla.

- Fisuja narraamassa.

- "Alapa kyttaa meidan saalista!"

Piraijoja kalastamaan mennessamme katolla oleva kakkosopas, Ramon, pysaytti auton samoin kuin anakondan bongatessaan. Mitahan sielta nyt loytyy? Ramon kipitti (paljain jaloin tietysti) piikkilanka-aidan lapi savannille kohti muurahaiskarhua. Ajattelimme hanen ensin ottavan sen kiinni, mutta han ajoikin sen kuin hirvet Suomessa konsanaan kohti piipun paata - talla kertaa kuitenkin kohti kameran piipun paata. Saimme tastakin hassunnakoisesta otuksesta hyvia kuvia, kun se tuotiin tarjottimella nenan eteen. Leikin jalkeen muurahaiskarhu oli ilmeisesti niin hikinen, etta se paatti pulahtaa mennessaan joessa pesulla. Valiepisodin jalkeen paasimme sitten apajille. Piraijakalastuksessa onkenamme olivat puukapulat, joihin oli kiinnitetty kymmenmetrisella siimalla peruskoukku. Laitoimme koukkuun lihapaloja ja eikun fisua narraamaan. Pienta jannitysta peliin toi joessa kyttaava kaimaani, joka lahti muutaman kerran kita ojolla vedesta nousevien piraijojen peraan. Olimme itse parin metrin korkuisella tormalla, joten pelko oli vain saaliin menetyksessa. Alkuun ei meinannut syoda, mutta loppupeleissa saimme yhteensa 18 syotavankokoista piraijaa. Eeva sai viisi ja Panu kahdeksan piraijaa, joista muutama taisi olla alamittaisia. Hatahan ei ollut tamannakoinen, silla lihasyottien loppuessa kaytimme syotteina alamittaisten piraijojen paloja. Aika kannibalistista meininkia! Piraija oli todella hyvan makuista, mutta yhdesta isokokoisestakaan kalasta ei paljon syomista irronnut. Kylla meista kalamiesta ja -naista silti loytyy (niin Teemu! :P).

- Ihana piraija.

- Tulihan sita saalista.

- Muurahaiskarhu.

Huomenna on aika jattaa Venezuela taakse, joten laitetaanpas kahdeksas maamme pakettiin (Kolumbia paketoidaan vasta jouluvisiitin jalkeen). Venezuelaan tulee muita Etela-Amerikan maita huomattavasti vahemman turisteja, koska maata pidetaan vaarallisena ja kalliina. Caracas on kylla yksi maanosan vaarallisimmista kaupungeista, mutta maalaisjarjella parjaa pitkalle eika meilla ollut siella mitaan ongelmia (jos nyt raha-automaattisahlaysta ei lasketa). Muualla ei ole ollut mitaan ongelmia - jopa turvallisempaa kuin muissa maissa. Kalliiksi tata maata ei myoskaan voi kutsua, vaikka rahapolitiikka on taalla kieltamatta hieman outo. Ulkomaiselle rahalle loytyy kolme eri kurssia, joista kaksi on virallista ja yksi on mustan markkinan kurssi. Toista virallisista kursseista kaytetaan kaikille hallituksen maarittamille tarkeille hyodykkeille kuten ruoka ja terveydenhuoltotuotteet, ja toista taas muille hyodykkeille. Viralliset kurssit ovat yhdysvaltain dollaria vastaan 2,6 BsF. ja 4,3 BsF, kun taas pimeilla markkinoilla dollarilla saa 7-9 BsF. Euron saa pimeilla markkinoilla vaihdettua 9-11 bolivariin. Talla kurssilla Venezuela ei todellakaan ole kallis maa. Taalla on ollut jopa halvempaa kuin Kolumbiassa.

- Los Llanoksen leirimme.

- Auringonlasku savannilla.

- Savannihaukka.

Kaikkialla muualla Etela-Amerikassa kansallisurheilu on kiistatta jalkapallo, mutta venezolanot pitava enemman baseballista ja koripallosta. Lounarin mukaan Venezuela tuottaakin todella tehokkaasti kahta asiaa: ammattitason baseball-pelaajia jopa jenkkiliigaan asti seka maailmanluokan misseja (montako niita Miss Universumeitakin nyt oli). Juanin mukaan kansallisurheilu on kuitenkin harkien lassoaminen savanneilla. Harkia ajetaan takaa hevosilla ja ne lassotaan kaataen ne. Tama vaarallinen urheilu on saanut alkunsa harka- ja lehmalaumojen hallitsemisesta. Kun arhakimmat harat pidetaan nain aisoissa, pysyy koko lauma hyvin hallinnassa. Juankin harrasti tata aiemmin, mutta kun yksi mallays haran ja hevosen valiin lahes paralysoi hanet, oli aika lopettaa leikki.

- Tasaista maastoa.

- Kuningaskalastaja.

Venezuelaa ei voi paketoida sanomatta muutamaa sanaa presidentti Hugo Chavezista (vaikka muuten valtammekin politiikan puintia tassa blogissa). Pressa on seka pidetty etta vihattu taalla. Lahinna koyhimmat pitavat hanesta muutamien sosialististen toimenpiteiden vuoksi, mutta muut eivat. Chavez on esimerkiksi hajoittanut kaikki isot farmit maassaan vaikeuttaen munien ja maidon tuotantoa. Naita tuodaankin nyt Kolumbiasta, koska pienten farmien ei ole yksinkertaisesti kannattavaa tuottaa munia tai maitoa. Presidentti tykkaa myos hoitaa suhteita ulkomaihin voitelemalla muiden maiden paamiehia laiminlyoden omia kansalaisiaan. Oljybisnekseen satsataan suuria summia valittamatta pidemman aikavalin kehityksesta tai muista teollisuuden ja maatalouden aloista. Jatkaakohan tama kaveri viela vallassa? No tottakai! Vaalit ovat edessa, ja kansalaiset kayvat uurnilla. Chavez pystyy ovelana miehena tarkastamaan itse nama aanet, jolloin oman puolueen ihmiset ja muutkin jotain valtaa omaavat joutuvat vakisinkin aanestamaan hanta tai ei hyva heilu. Chavez jakelee myos tuosta vaan henkilokortteja ja kansallisuuksia kiinalaisille, jotka vastapalvelukseksi aanestavat hanta. On se aikamoista demokratiaa tama! Noh, oljylla mennaan ja se taalla kylla on halpaa. Tankkasimme paluumatkalla gasolinaa 7 snt/litra (eurosenteissa 0,7 snt/litra), joten jeepin 60-litraisen tankin taytto maksoi 4,5 BsF. eli noin 0,45 e. Oppaamme mukaan bensa ei ole taalla halpaa vaan ilmaista.

Venezuela pahkinankuoressa:

  • Plussat: ihana ilmasto, vehreaa ja kaunista, monipuolinen luonto, elaimet, maukkaat merenelavat, latinoviba (hyva meno joka paikassa, kaikki tanssivat iloisesti), aidosti kiinnostuneet ja avoimet ihmisia
  • Miinukset: liikaa passintarkastuksia, liikaa maanvyoryja, kortit eivat toimi automaateilla
  • Erikoista: rahanvaihto eri kursseilla, jatskibaari, Chavezin hallinto
  • Paikallinen keittio: arepat (taytettyja maissilettuja), loistavat kalat, SUPERLOISTAVAA kahvia, laadukasta lihaa (tasangoilta)
- Kotitekoiset arepat.

Lisabonuksena kavimme viela Merídassa Guinnessin ennatyskirjan mainostamassa jatskibaarissa, josta saa mainostuksen mukaan yli 900 eri jadelajia. Perinteisten makujen lisaksi Heladeria Coromotosta saa mm. valkosipulin, kinkku-juuston, riisin, caipirinhan ja oluen makuisia jaateloita. Aivan harskimpia vaihtoehtoja ei lahdetty maistamaan, silla bisse- tai valkosipulijadet eivat oikein kuulosta houkuttelevalta. Mutta olihan tama ihan jadeperson Eevan paikka!

- Jatskitiski.

- Valinnanvaraa jadessa ja tassa vain osa.


¡Proximo, vamos a Colombia!

tiistai 13. joulukuuta 2011

¡Elaman loma!

- Jalleennakeminen.

¡Bienvenidos a Venezuela! toivottelivat taksikuskit Caracasin bussiasemalla, kun saavuimme Bogotasta rajakaupunkien kautta vihdoin paakaupunkiin. Olimme alkuperaisesta aikataulusta paivan myohassa, kun meidan piti tulla vieraitamme vastaan jo edellisena paivana. Taman lisaksi bussi oli sitten viela 8 tuntia myohassa. Talla kertaa matkantekoamme hidastivat Kolumbian puolella maavyory ja tien sortuminen seka Venezuelan puolella bussi- ja rekkaonnettomuudet. Muutoinhan tama olisi ollut jo peruskauraa, mutta kun tiesimme vieraiden odottavan, alkoi hieman Panun normaalistikin yliaktiivinen tanssitautijalka vipattaa aikalailla. Eevahan oli jo lahes hermoromahduksen partaalla ensinna siita, etta tajusimme olevamme paivan myohassa, ja toisekseen muista myohastelyista. Caracasin asemalta saadimme viela metrolla hieman lahemmas, josta otimme taksin pahimpaan ruuhka-aikaan - 1,5 tuntia taksilla ja vihdoin PERILLA!!

- Caracasin ydinta.

- Laivakoira lauttamatkalla.

Loysimme matkalaisemme odottelemassa hotellista. Aika ei ollut kaynyt pitkaksi, silla hehan olivat jo edellisena iltana tehneet tuttavuuksia paikallisten kanssa - ja viela ilman yhteista kielta. Seuraavana aamuna siirryimme ajoissa Caracasiin metskaamaan bussilippuja Puerto La Cruziin, josta oli maara jatkaa Isla de Margaritan paratiisilomasaarelle ottamaan niin leedisti, kuin ihminen pystyy. Saimme bussiliput reilun tunnin jonotuksen jalkeen, ja iltapaivasta istuimmekin jo bussissa. Lauttaliput saimme vasta yokahden lauttaan, joten edessa oli kova yo lautan puupenkeilla. Lautta oli ajoissa, ja vuokraisantamme Lucas oli onneksi aamulla vastassa Islan paassa. Han puhui sujuvasti espanjaa, ranskaa ja englantia ja oli muutenkin erittain leppoinen kaveri. Lucas kaytti meita kaupassa matkalla ja vaihtoi bolivareja kaypaan kurssiin. Pikaisen, tai vahan vahemman pikaisen, kauppareissun jalkeen takapaksi oli taynna ruokaa ja juomaa, ja paasimme vihdoin Sun Sol hotellin asuntoomme. WAU!!! Kyllapa oli loysaan hienoin lukaali koko matkallamme. Itse asunto oli mukava toimivine keittioineen ja siisteine huoneineen, jonka lisaksi meilla oli massiivinen parveke meri- ja uima-allasnakoaloilla. Heitimme valittomasti rinkat nurkkaan ja painuimme suhteellisen hikisen yon jalkeen suorilta uima-altaaseen. Mamma mia, etta alkoi tuntua lomalta!

- Lomalukaalimme.


- Poolilla viihtyy!

- Kuuma ulkoilma-ateria.

- Rennoksi rannalla.

Ensimmaisena paivana tutustuimme Playa el Aguan lahibiitsiimme ja otimme tsillisti, kun alkuvaikeudet ja siirtymiset olivat takanapain. Islan toisena paivana oli jo perjantai, joka tarkoitti tietysti fiestaa!! Paiva meni mukavasti nahkaa karistaen ja bailukuteita tytoille shopaten. Lahikaupasta loytyi aikalailla toimivia miksereita, joista saatiin tytoille Mojitoja. Pojat tyytyivat bisseen (40 snt/tolkki ja hyvaa ku mika) ja Cuba Libreen (iso leka rommia 3-5e). Mukavasti tuli vauhtia meidan illanviettoihin, kun saatiin lomaseuraa. Kavimme taksilla Isla de Margaritan bileosassa Pampatarilla Prego-discotecassa. Ilta meni railakkaasti reggaetonia tanssien vodkapullon ymparilla (siella oli siis pakko tilata pullo poytaan). Nama taisivatkin olla kolmannet varsinaiset bileet Eevalle ja Panulle sitten syyskuun alun. Lauantai olikin rokuliin sopivasti aikalailla pilvinen. Otimme paivan iisisti ja kavimme illalla isantamme Lucasin houstaamassa espanjalaisessa fiestassa (kaveri asunut Espanjassa siis bout 20 v). Istuimme rannalla varpaat hiekassa, maistelimme venezuelalaista bissea ja kuuntelimme loistavaa livemusiikkia espanjan- ja englanninkielisesta reggaesta paikallisiin hitteihin. Eras esiintyjista oli kuin Erykah Badun lattariversio - ja eriloistava. Kylla kelepas lomalaistenkin rentoutua!

- Bilevalmiudessa.

- Discoteca.

- Latinabadu.

- Donitsi vie ja tuo.

Sunnuntaina suunnattiin Pargue el Aguaan eli saaren vesipuistoon. Edellisesta vesihurvittelukokemuksesta oli kaikilla kymmenisen vuotta, joten lahdimme aamulla liikenteeseen innokkaana kuin pikkulapset. Aurinko helli pilvettomalta taivaalta, ja aloitimme kierroksen lillumalla puiston ympari donitseilla pikkuvirrassa. Liukumakia puistosta loytyi pari donitsimakea, pari vesipatjamakea (jumppamatolla), mahaliukumaki ja lahes suora pudotus. Siirrettiin suosiolla hurjimman maen testaus loppupaivaan ja hypittiin kilvan liukumaesta toiseen. Whiiiiiiiii tata lystia useammin! Kiertelimme kaikki (paitsi hurjan) taysin tapinoissa kerran lapi ennen ruokaa ja viela useamman kerran safkan jalkeen. Hurja liuku naytti silta, etta bikinit eivat tule kestamaan mitenkaan paalla, joten tytot skippasivat sen suosiolla. Panu ja Tatu ottivat kivi-sakset-paperin jarjestyksesta. HUHHUH ja menoks! Kova kyyti, nopea jarrutus ja eihan se nyt niin paha ollutkaan. Vesipuisto oli ehdottomasti kingi veto, ja taysi paiva siina tuli latrattya!

- Tytoilla on hauskaa...

-...ja Tatulla on kyytia.


- Poreilua.

Alkuviikosta kavimme testaamassa vahan muita rantoja ja kiertamassa Sambilin massiivisen kokoista kauppakeskusta, josta tarttui mukaan tavaraa lahinna tytoille. Otimme myos paivaretken Isla Cochen lahisaarelle. Retkeen kuului kuljetukset, ilmaista juomista niin paljon kuin halusi juoda, ruuat, valkoista hiekkaa, kirkasta vetta ja rantatsillausta. Ei paljon enempaa tarvinnut mainostaa, kun olimme taysin myytyja. Kaksikerroksisen paatin ylakannella oli poppivehkeet ja menoa aamusta lahtien. Panukin tempaistiin mukaan johonkin tanssikisaan ihan kylmiltaan (ja reppu selassa) heti aamusta. Kisan juontaja huuti ohjeita ylinopealla espanjalla eika siina oikein ehtinyt ymmartaa kaikkea. Vaalea kankikoipi katseli sitten paikallisten esimerkkia. Juontaja huuteli varikomentoja, ja eri vareilla toimittiin seuraavasti: Normisalsaa, selat vastakkain, selat vastakkain kyykyssa, parin vaihto, saman sukupuolen parit, parin jalkojen valista ja pari syliin. Panu paasi semifinaaliin asti, jonka jalkeen komentoja tuli niin nopeasti, ettei siina voinut pysya mukana. Hauska aloitus paivaretkelle kuitenkin!

- Playa Guacuco.

- Karibian auringossa.

Skaban jalkeen saavuimmekin Cochen saarelle ja paasimme levyttamaan. Alkupaivasta ei aurinko paljon hellinyt, mutta ruuan jalkeen saimmekin sita riittamiin. Valitettavasti Tatsin maha sanoi sopimuksensa irti, eika miehelle aurinko oikein maittanut. Tama oli onneksi pikainen paivan tyhjennys, ja seuraavana paivana Tatu oli jo taysin kunnossa. Harmillisesti loppupaivan auringonotto, alkoholitarjonta ja yleinen nautinta jai hieman hiljaiseksi mahakouristuksissa. Muutoin rannalla oli mukavaa ja paiva onnistunut. Takaisintulomatkalla paikalliset innostuivat salsaamaan (tai oikeastaan merengue´a tanssimaan) oikein urakalla. Taman lisaksi  oli lantion ketkutuskilpailu seka naisille etta miehille ja henkilokunnan Y-M-C-A-koreografia. Tytotkin innostuivat lopuksi valloittamaan jahdin kannen ja saivat huomiota osakseen. Kylla latinot osaavat pitaa hauskaa, ja lambada olisi voinut soida pitempaankin iltaan! Islan viimeisena paivana tuli viela helmikeli, josta nautimme tayden paivan ulkona. Nyt oli vuorostaan Riikan vuoro pidella mahasta paivan, mutta maha onneksi asettui illaksi. Pystyimme siis lahtemaan koko miehityksella juhlistamaan Islan viimeista iltaa saaren kuuluisimpaan discotecaan, Bora Boraan, jossa humpattiin reggaetonia, salsaa seka tietysti reissun lempibiisiamme, Pitbullin Maldito Alcoholia. :D

- Rantatreenit.

- Bikinisalsaa.

 
- Bora Bora.

Perjantaiaamuna oli aika jattaa ihana saari, uima-allas ja muut mukavuudet, kun Lucas tuli noutamaan meita lautalle. Lautta lahti normaalisti kolme tuntia myohassa, mutta saavuimme kuin saavuimmekin takaisin Puerto la Cruziin iltapaivasta. Varasimme valittomasti reissun seuraavalle paivalle Parque Nacional Mochiman kansallispuistoon, jossa oli maara kayda muutamalla biitsilla, snorklata ja mahdollisesti nahda myos delfiineja. Seuraavana aamuna lahdimme yhdeksan pintaan veneella liikenteeseen. Meininki muistutti yllattavan paljon aiempaa retkea, kun reggaeton soi ja olutta sai kylmasta. Talla kertaa oli sen verran pieni vene, ettei siina vain mahtunut tanssimaan. Mukana oli myos hieman isompi seta, jota kaikki sanoivat gordoksi (suom. lihava/laski). Gordoa nimi ei haitannut, mutta vene meinasi hieman keikkailla aina, kun gordo nousi pystyyn tai innostui sheikkaamaan lannettaan.

- Mochimaan menossa.

- Rantaviivaa loytyy.

- Vedenalaisia ihmeita.

Otimme aurinkoa parilla eri rannalla ja snorklailimme valilla, mutta delfiinit pysyivat valitettavasti piilossa. Delfiinien puute ei haitannut, silla keli oli jalleen hyva ja meno kohillaan. Takaisin tullessa jaimme kyydista pois eri paikassa kuin, mista lahdimme. Huomasimme rannan tuntumassa skeittiskaban, jota jaimme hetkeksi seuraamaan. Viereen oli kasattu iso lava, ja meille selvisi, etta lavalla olisi illalla jokin ilmaiskonsertti. Tasta innostuneena kipaisimme pikaiset ruuat ja suihkut, jonka jalkeen suuntasimme takaisin konserttipaikalle. Esiintyjia oli rokista, reggaeen, rappiin ja paikallishumppailuihin. Fiilistelimme ulkoilmameininkia aivan tapolla! Venezuelalaisen rappiduon kanssa oli esiintymassa paikallisia breikkareita, joita Panu ja Tatu menivat katsomaan lavan eteen toivoen, etta paasisivat itsekin hieman tanssahtelemaan. Tahan settiin ei ehditty aivan mukaan, mutta tormasimme breikkareihin sattumalta lavan takana. Hopottelimme hieman heidan kanssaan ennen kuin selvisi, etta he vetaisivat viela toisen keikan.

- Laivabileet feat. Cuba Libre.

- Lomalainen.

- Lomaremmi.

- Puerto la Cruzin ulkoilmakonsertti.

Ennen kuin huomattiinkaan Panu ja Tatu olivat lavalla vetamassa paikallisten rappareiden taustalla, ja Eeva ja Riikka kuvasivat eturivista. Mukavaa oli breikkailla, vaikka Panun edellisista tanssisessioista oli aikaa jo paalle kolme kuukautta. Kolme settia mieheen ja hien maara oli siina helteessa jotain uskomatonta, muttei se paljon haitannut, silla yleiso oli aivan mehuissaan. Keikan jalkeen emme meinanneet saada paikallisilta rauhaa, kun kaikki (muutkin kuin breikkarit) tulivat hopottamaan ja ottamaan kuvia. Tytot tulivat viela mukaan backstagelle, ja silloinhan se kuvarumba vasta alkoi. Otimme valehtelematta vahintaan sata kuvaa paikallisten kanssa yhdessa ja erikseen. Riikka valkoisessa mekossaan ja rusketuksessaan oli kovaa valuuttaa - varsinkin kun paikalliset pojat kuulivat Riikan olevan sinkku. :D

- Kuumaa laavaa!

- Ja kaikki mukaan kuvaan...

Jutustelimme breikkareiden ja muiden kylanmiesten ja -naisten kanssa useamman tunnin kuunnellen samalla konserttia lavan takaa. Oli todella mukavaa saada kunnolla kontaktia paikallisiin ja jakaa heidan kanssaan kokemuksia. Ehka suloisinta oli, kun 11-vuotias breikkarinalku vei Riikkaa salsan merkeissa. Kaveri oli melkein paata lyhyempi Riikkaa, mutta salsa luisti kuin vanhalla konkarilla. ¡Elaman bileet!

- Backstagella.

- Riikkaa viedaan.

Seuraavana paivana pitikin jo jatkaa Caracasiin, koska lomalaisten matka alkoi olla paatoksessaan. Kavimme illalla Caracasin keskustan 360-nakoalabaarissa, josta sai todella hienot nakymat oisesta paakaupungista. Paikka oli muutenkin niin tunnelmallinen, etta aloimme jo suunnitella vastaavaa Suomeen. Katsotaan, aletaanko tassa sitten reissun jalkeen ravintolabisnekseen... Alustavasti laskemamme budjetti ei aivan pitanyt, joten viimeisena paivana ennen lentoa piti kayda viela nostamassa rahaa. Tama osoittautuikin sitten aikalailla haastavaksi operaatioksi. Hotellin vieressa oli viisi pankkia, joista minkaan automaatti ei antanut rahaa. Eeva ja Riikka lahtivat kaymaan hotellin omistajan neuvoman kauppakeskuksen pankissa. Pankin tati ilmoitti, etta korteissamme on jotain vikaa ja etta pankin omat kortit toimivat ainakin. Eeva soitti sitten Luottokuntaan viela ja varmisti, etta kortit ovat kunnossa. No, ainakin Brasiliassa, Argentiinassa, Paraguayssa, Boliviassa, Perussa ja Kolumbiassa ne toimivat, ettei luulisi korteissa olevan vikaa. Inina ei auttanut, ja tytot kokeilivat viela kauppakeskuksen automaattia. Sekaan ei toiminut, mutta superystavallinen paikallinen tati heitti taysin murtuneille tytoille 400 BsF. (40 e), antoi kayntikorttinsa ja sanoi, etta palauttakaa, jos pystytte. Toivonsa menettaneena tytot kokeilivat viela metron vieressa olevaa automaattia takaisintulomatkallaan. Kappas vain, sieltahan sita rahaa sitten tulikin. Pelastus!! Meillahan ei nyt ollut niin suurta paniikkia, mutta Tatun ja Riikan piti maksaa lahtomaksu lentokentalla, joka kyllakin myohemmin paljastui jo sisallytetyksi lentolippuun. Pienista saatoteknisista ongelmista huolimatta loma oli erittain onnistunut. ¡¡Elaman loma, elaman bileet ja elaman kivaa!! Naita tarvitaan todellakin lisaa...

Vieraamme kommentoivat lomaa seuraavasti:
Riikka: matka huikee, ainoa kuumotus tunnettuna eläinten ystävänä olivat kulkukoirat + muut elukat, parhaat kemut ikinä ja reggeaton uusi lempimusa. Sokerina pohjalla nimi Riikka tarkoittaa Venezuelassa henkiloa, jolla on paljon rahaa (selkeä enne tulevaisuudesta)!!

- Tunnelmallinen 360-baari sisalta.

- Kaunis ilta.

Lomalaisten lahdettya jatkoimme itse matkaa Merídaan yobussilla. Ongelmitta? No ei tietenkaan! Saavuimme aamulla Merídaan seitseman aikaan. Kyselimme taksikuskilta kyytia hostellille, jolloin meille selvisi, ettemme olleetkaan viela Merídassa, silla tie oli yllaripyllari poikki jonkin maavyoryn takia. Taksilla piti sitten lahtea kiertamaan vuoristoreittia, joka maksoi meille enemman kuin bussiliput Caracasista ja kesti kolme tuntia. Miten naita aina voi sattua meidan kohdalle!? Perille kuitenkin paastiin, ja seuraavaksi suuntaamme Los Llanos -tasangolle savannisafarille bongailemaan elaimia. Riippuen miten saamme ryhman kasaan, lahdemme joko huomenna tai ylihuomenna neljan paivan expeditionille jokidelfiineja, anakondia ja muita mukavia otuksia kahtelemmaan.

- Oinen paakaupunki.

- Joulua ilmassa.

Kiitoksia Riikka ja Tatu aivan mahtavasta lomasta!!! Tasta on hyva jatkaa kohti joulua ja uutta vuotta...