sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Viva Amèrica Latina

- Favela-vierailu Rio de Janeirossa reissun ensimmaisella viikolla.

“A journey of a thousand miles must begin with a single step.” – Lao Tzu

Kauan haaveenamme ollut puolen vuoden reppureissumatka Latinalaiseen Amerikkaan alkoi realisoitua tammikuussa 2011, jolloin paatimme alkaa kovasti saastamaan rahaa matkakassan kokoamiseksi, fiilistelemaan matkaoppaista tulevia kohdemaita ja kuuntelemaan muun muassa Ricky Martinia (matkalla Pori Jazzeille) espanjan sanojen oppimiseksi. Yhdeksan kuukauden paasta, syyskuussa, saastopossu oli taynna. Ajankohta lahtoon oli mita parhain, silla koulut olivat kasassa, toista saatu vapaata ja asunnotkin oli lahtemassa alta (ja tietysti Suomen syksy ohittuisi mukavasti). Ennen kesaa meilla olikin jo lennot varattu ja todellinen odotus alkoi. Tosin tyot tekivat kesasta sen verran hektisen, ettei vapaa-aikaa paljoa jaanyt jannittamiseen ennen lahtopaivaamme. Emme oikein edes tienneet, minne olimme jalkojamme uittamassa, mutta kaiketi se tuntui hyvalle. Syyskuun ensimmaisena nousimme ilmaan aivan ihmeissamme ja nukuimme koko lentoajan muutto- ja tyokiireista vasyneina. Laskeuduimme lampimaan Rion yohon seuraavana paivana - ensimmainen askel oli otettu!

- Liman yossa Suvin ja Antonyn kanssa.

- Venyttelysessio Bolivian suola-aavikoilla.

One’s destination is never a place, but a new way of seeing things.” – Henry Miller

Ensimmaisen viikon kavelimme kaduilla kuin kaksi polloa ja makasimme rannalla kuin kavelemaan opettelevat lapset - teki mieli vetaa kunnon lomavauhti paalle, mutta kun ei viela osannut! Sen verran vahvasti Suomen arki oli saanut meista otteen. Onneksi olimme kuitenkin joskus aiemmin opetelleet "lomalontystelyn" alkeet: aurinkoa, merta, heratyskello roskiin, olutta ja liehuva mekko. Voilá! Toisella viikolla ajatukset olivatkin jo siina hetkessa ja uskoimme todella olevamme lomalla. Edessamme oli 16 maata taivallettavana, kymmenia tuhansia kilometreja tieta edettavana (onneksi ei ihan tarkkaan tiedetty bussipuudutuksen maaraa) ja monia nahtavyyksia valloitettavana.

Matkamme jakautui seka maantieteellisesti etta ajallisesti sopiviin "eriin". Reissumme starttasi mielenkiintoisesti viikon espanjan kurssilla Buenos Airesissa, joka oli kokemuksena ikimuistoinen ja reissun kannalta erittain hyodellinen. Saimme Suvista seuraa ja Limasta mukavan majapaikan parin kuukauden matkan teon jalkeen, ja siita toisen mokaman paasta Riikka ja Tatu tulivat viihdyttamaan meita Venezuelaan. Kolusimme Etela-Amerikan neljassa kuukaudessa, keskiarvolla kaksi maata kuukaudessa. Vali-Amerikan kahden kuukauden etapin katkaisi mainiosti Marian luona vierailu tammikuun puolessa valissa. Nicaraguan jalkeen olikin enaa kuukausi ja saisimme luvan istua perheidemme ja ystaviemme sohvilla. Matkamme tavoitteena oli lomailun ja nahtavyyksien lisaksi saada aikaa itsetutkiskeluun: Mika tassa elamassa onkaan tarkeaa (kevyt kysymys heti alkuun :D), miten itseensa voisi kehittaa ja mita haaveita toteuttaa? Nakemalla eri elamantapoja naita asioita oli helppo lahestya. Lisaksi espanjan kieli kiehtoi ja matkan aikana alkoi kiehtoa sita enemman, mita enemman silla oppi kommunikoimaan. Nain viimeisena viikkona voimme todeta, etta reggaeton ja muukin espanjalainen musiikki soinee jatkossakin soittimissamme, kunhan corazóneista (sydankapysista) ei lauleta joka toisessa sakeessa kuten lattareissa tuntuu olevan tapana.

Uusi maa, kulttuuri, ihmiset, ilmasto ja maisemat - kaikki yhdessa ja erikseen avaavat pohjoisen asukin sinisia silmia, jos vain jaksaa kulkea mieli avoinna ja paikallisten tavoin (ottaa kanabussi ja menna katustandeille syomaan). Olimme kuulleet paljon tarinoita, satumaisia ja kauheita, Latinalaisen Amerikan maista, mutta totuushan on, etta itse menemalla voi vasta sanoa, mita mielta mistakin on. On yhta monta tarinaa kuin reissaajaakin. Olimme varautuneetkin pahimpaan: meidat tullaan ryostamaan tai tavarat varastetaan, bussit ovat myohassa ja onnettomuuksia sattuu. Nain ei kuitenkaan kaynyt (yhta perulaista Halloween-pirua lukuunottamatta). Meilla oli onnea ja jarkea sen verran matkassa, etta saimme matkata ilman mitaan suurempia ongelmia. Hurrah! Vastoinkaymisista emme siis talla kertaa niin paljon ottaneet opiksemme, mutta pienista virheista kyllakin (ala tanssi ikina ylakerran tiskin alla ja vieta joulu kaukana rajoista :D).

- Santa Cruz -trekin mahtavat nakymat.

- Piristavat vieraamme.

The use of traveling is to regulate imagination by reality, and instead of thinking how things may be, to see them as they are.” – Samuel Johnson

Valilla matkailu avartaa jopa pelottavalla tavalla, kun nakee muun muassa varallisuus- ja turvallisuusasteiden eron lansimaihin verrattuna. Kuten Maria Nicaraguassa ollessamme totesi: "Paikalliset eivat jaksa valittaa isoihin luonnonkatastrofeihin varautumisesta, kun jokapaivainen huoli on, uskaltaako kaduilla liikkua". Kun nakee lapsia posket ja varpaat kylmasta turvonneina kavelemassa paljain jaloin pitkin katuja, naisia kantamassa monien kymmenien kilojen edesta polttopuita puoliksi hajonneisiin "kyhattyihin" asuntoihin seka miesten istuvan matkamuistomyymaloissaan aamusta iltaan joka paiva, kummasti ne elaman mittasuhteet laajenevat. Toisaalta tuntee suurta iloa, kun ihmiset ovat silti onnellisia ilman sahkoa ja tietokonetta. He osaavat tehda todella kauniita kasitoita (kirjonta kunniaan!) seka laulaa ja tanssia salsaa ja reggaetonia pitkien paivien iloksi. 

On ollut myos ilo kertoa omasta kotimaastamme, silla lumi ja kylmyys saavat ihmiset taalla yleensa hymyilemaan ja vetamaan hartiat korviin. Oi, yhden kolumbialaisen pikkutyton silmat, kun han sai tietaa, etta Suomessa lumiukot tehdaan oikeasta lumesta! Silmat olivat yhta pyoreat kuin lumipallot. Vaikka taallakin auringon kiertokulku tuo mukanaan vuodenaikojen vaihtelua, liittyvat ne lahinna sade- ja kuivakausiin. Etenkin Vali-Amerikan kuumissa maissa usein tuntui, etta elaman ja asioiden tekemisen hitaus on jollain tavalla yhteydessa ilmastoon. Eihan suomalainenkaan helteella halua kuin jarvelle veneilemaan. Lieko osittain sen takia yhteiskunnan kehitys lansimaita jaljessa. Ikuisen kesan ystavia meista ei saa. Kylla Suomen nelja vuodenaikaa ovat vain kova juttu!

Vaikka kuinka teimme valilla matkasuunnitelmia ja yritimme kontrolloida ajankayttoamme, luonto kylla piti usein huolen, etteivat asiat menneet odotetulla tavalla. Mitaan suurempia pettymyksia emme kokeneet, vaan lahinna odottomattomat asiat liittyivat bussien myohastelyyn tai huonoon saahan. Hyvia muistutuksia siina mielessa, ettei ihmisen tarvitsekaan voittaa luontoa, ja toisaalta osaamme kayttaytya Suomen joukkoliikenteessa rauhallisemmin, kun lumimyrsky iskee. Olemme siis ainakin kehittaneet matkan aikana itseamme varautumaan vaaroihin. :D

- Nostetaanko vahan anakondaa?

Traveling is a brutality. It forces you to trust strangers and to lose sight of all that familiar comfort of home and friends. You are constantly off balance. Nothing is yours except the essential things – air, sleep, dreams, the sea, the sky – all things tending towards the eternal or what we imagine of it.” – Cesare Pavese

On paljon asioita, joita jaamme reissultamme kaipaamaan ja asioita, jotka voimme ilomielin jattaa taaksemme. Jaamme yleisesti ja erityisesti kaipaamaan latinovibaa salsoineen (salsaavat miehet on HOT), reggaetoneineen ja elaytyvine ihmisineen unohtamatta tiettya elaman hullunkurisuutta. Luonnonnahtavyyksissa Latinalainen Amerikka lyo kevyesti Aasian - vuoristojen jylhyys, maaseudun kauneus ja rauha, vesiputoukset, tulivuoret, kanjonit ja suola-aavikot monien muiden joukossa ovat tehneet matkastamme ikimuistoisen. Etela-Amerikka paihittaa Vali-Amerikan tassa suhteessa. Olemme myos todenneet, etta saamme enemman nautintoa luonnonihmeiden aarella kuin ihmisten aikaansaannosten, vaikkakin se ei niiden arvostusta vahenna. Kolumbian Cargenan kauneus ja Merídan pieni kultaisen noutajan pentu jaivat myos sydamiimme. 

Jokapaivaista nautintoa matkallamme ovat antaneet tuoreet hedelmat ja tuorepuristut mehut (passionhedelma - we love you!), argentiinalaiset pihvit, loistava venezuelalainen ja guatemalalainen kahvi, maté- ja kokatee seka tietysti silloin talloin baarista saatavat rommipullot, jotka on mukava jakaa poytaseurueen kesken ja nauttia cuba libreista (tulemme lanseeraamaan taman konseptin Suomeen). Lomaelementeista tulemme Suomen talvessa muistelemaan kaiholla aurinkoa ja rantoja, riippumatossa vietettyja paivaunia (jatkunee kylla tuliaisriippumatossamme :D), pisamia, ihmisten auttavaisuutta, luonnossa ratsastamista, VAPAUTTA, halpoja hintoja seka elaman leppoisuutta (suurin ongelma on yleensa ollut: "mita syodaan tanaan?").


- Cartagenan vanha kaupunki.

- Canopy tourilla vaijerien varassa Marian ja Annan kanssa.

When you travel, remember that a foreign country is not designed to make you comfortable. It is designed to make its own people comfortable.” – Clifton Fadima

Sitten paasemme tulee-korvista-ulos-ja-hyi-taas-tata-listaamme eli asioihin, jotka kuuluvat kylla pitkaan reissuun ja tekevat siita sita kautta omaleimaisen, mutta joita emme jaa kaipaamaan (vessojen vertaus on kylla kieltamatta mielenkiintoista). Etela-Amerikan osalta karvat nousevat valilla pystyyn matkustamiseen liittyvissa asioissa. Kahden paivan bussimatkoja ilman rahaa ja ruokaa, vuoristoisia ja kapeita serpentiiniteita, maanvyoryja yms. matkaesteita, bussiterminaaleja ja hustlausta, bussien jaatavaa ilmastointia, kovaa musiikkia ja dubattuja leffoja seka autojen toottailya ei tule ikava. Arkirutiineista (niista vahaisista) tunkkaiset hostellit, wc-paperin heittaminen roskakoriin ponton sijaan, lahes jokapaivainen rinkan ja suojaavan terasverkon avaaminen/sulkeminen, vahainen vaatevalikoima, BUDJETIN LASKEMINEN, rahan vaihtaminen ja kasittely (mites taa vaihtokurssi taas menikaan!), kylmat suihkut ja kylmat vuoristoyot, tuulettimet, superhitaat netit, veden ostaminen, pullamossoruoat, ylijuustoiset pitsat seka kuiva riisi (Panu on jo siita syysta saanut lisanimen Mr. Mayonesa) ja yksitoikkoinen ruoka kuuluvat onneksi-suomessa-kaikki-on-toisin-kategoriaan. Ruokavalikoima on Meksikoa lukuunottamatta ollut iso pettymys, vaikka Meksikossakin sita pirun korianteria tungetaan joka paikkaan (ei maistu, ei!). Vaikka mahamme ovat loppureissusta olleet kiltisti, ei ripuleita ja vatsatauteja (tilastolla noin kerran kuukaudessa) tule ikava. 

Populaa on taallakin ja sen olemme huomanneet milloin ylikansoitetuilla kaduilla, milloin rajan ylityksissa. Korruption valtava voima on yksi ikavimmista asioista, mutta todella haastavaa poistaa. Jenkit valtaavat etenkin Vali-Amerikan maita urakalla, ja osuessaan meidan kanssa samaan seurueeseen, ovat saaneet meidat valilla kiehumaan. Yhdelle bussimatkallemme sattui muun muassa herra, joka kertoi opiskelleensa kaksi viikkoa espanjaa ja oli silla hetkella matkustelemassa kayttaakseen kielta. Noh, eihan han edes osannut numeroita (!!), vaan kailotti kaikki alyhyvat juttunsa englanniksi (onneksi nukahti kuitenkin loppumatkasta). Eevan yhden viikon espanjan opiskelu on tahan nahden vienyt kuuhun asti. Hauskana yksityiskohtana pitanee sanoa, etta saksalaisten ja hollantilaisten aantama espanja on hauskaa kuunneltavaa, kun arra saattaa jaada kurkkuun asumaan muutamaksi sekunniksi (Eeva sai kerran aika pahan naurukohtauksen tasta), mutta pitkalla aikavalilla varsin arsyttavaa kuunneltavaa.

- Little Corn Island is swinging.

Tassa myos tiukka yhteenveto ja tilastotietoa matkastamme:
  • Maat: 16 ( 8 Etela-Amerikassa, 8 Vali-Amerikassa)
  • Kohteet: 53 
  • Bussit: 42 lkm, 20 500 km, 20 yota bussissa, 435 tuntia
  • Lennot: 7
  • Retket: 11
  • Ripulit: 6 (ei kovin timmii shittii!)
  • Korkein/matalin paikka: Suola-aavikot, Bolivia 5200 m / Little Corn, Nicaragua -26 m (Panun syvasukellus)
  • Korkein/alin lampotila: Los Llanos, Venezuela + 40 C° / Suola-aavikot, Bolivia - 5 C°
  • Mokat: pommiin nukkuminen, vaaran rahan vastaanottaminen, villasukkien kadottaminen, rajan ylitys jouluruuhkassa (A BIG MISTAKE!), aikaeron unohtaminen Paraguyaissa, liian vahan kateista bussimatkoilla (2 paivaa bussissa, eika rahaa ostaa ruokaa..eri jeba!), nenan polttaminen korkeella vuoristossa (n kertaa), evaiden varaaminen matkoille (aina joko liikaa tai liian vahan), retkien/majoituksen varaaminen liian myohassa (Machu Picchu, uusi vuosi) 
  • Bussimatkojen viivastykset: kolarit (5-10 kertaa), kaatunut rekka, maanvyoryt (3 kertaa), sortunut tie, lakon johdosta tie poikki 3 paivaa, rajan sulkeminen (tapot+jouluruuhka), puhjennut rengas (2 kertaa) ja melkein kerran kuskin tainnuttaminen ovella :D! Muutenkin busseissa oli kerta kaikkiaan miellyttavaa istua vessassa vatsa rullalla, kun bussi kaarsi sataatuhatta kurveihin. Chicken busseissa Panun polvet olivat taas aina sohjona, kun penkkivalit on tehty Eevan kokoisille persjaloille!
  • Luetut kirjat: 12 (Cecilia Ahen: PS. I Love You, Julian Carax: Shadows of the Wind, Nicholas Sparks: The GuardianElisabeth Gilbert: Eat, Pray and Love, Nicholas Sparks: Save Haven, Khaled Hossein: Leijapoika, John Irving: Cutting for Stone, Lorenzo Carcaterra: Gangster, Lindsay Kelk: I Heart NY, Helen Fielding: Bridget Jone´s Diary, Smith Wilbur: Wild Justice, Steve Martini: Shadow of Power) - Kaikki olivat todella hyvia kirjoja, ja kaikkien helppo arvata, mitka Eeva naista on lukenut :)

- Rannalla on mukavaa lueskella.

“I have found out that there ain’t no surer way to find out whether you like people or hate them than to travel with them.” – Mark Twain

Ennen reissua moni sanoi meille, etta kovat ajat tulee olemaan matkustaessamme kahdestaan 24/7. Nyt kuuden kuukauden jalkeen, onnellisina ja haaveen toteuttaneina, voimme lampimasti kiittaa itseamme ja toisiamme matkaseurasta - hauskaa ja hurjaa on ollut. Suvi, Riikka, Tatu ja Maria seka matkalla tapaamamme kaikki muut loistavat persoonat ovat onneksi laajentaneet sosiaalista ymparistoamme aika ajoin ja tuoneet vaihtelua. Lammin kiitos kaikille heille. Ihmisethan ne niin Suomessa kuin ulkomaillakin tekevat paivista ikimuistoisia. Loppuajasta juttujemme taso tosin karsi porssikurssimaisen alamaen, mutta onneksi helpotusta on luvassa Suomessa (niinhan sita luulisi :D).

Toiseksi haluamme kiittaa perheitamme, sukulaisiamme ja ystaviamme - olette koko ajan olleet sydamissamme ja mainiota, etta olette elaneet reissussa mukana! Kallelle, Suville ja Marialle suuren suuri kumarrus kaikista kullan arvoisista reissuvinkeista, niista on ollut hyotya. Olemme todella otettuja ja iloisia, etta blogiamme on kayty kavijalaskurin mukaan lukemassa noin 3500 kertaa, Hurrah! Tama todistaa, etta muutkin kuin aitimme ovat fiilistelleet mukana - SUPERISO KIITOS LUKIJAT! Kommettien maara ei ole kylla paata huimannut (snif) - siina kunnostautuneita on tasan kolme (Suvi, Sini ja Danny - ¡Gracias Amigos!). :D

- Semuc Champeyta iheilemassa.

No one realizes how beautiful it is to travel until he comes home and rests his head on his old, familiar pillow.” – Lin Yutang

Taydellisen matkan jalkeen on ihana palata Suomeen, kotiin. Kuusi kuukautta tien paalla erosi huomattavasti Aasian vaihtoajoistamme, jolloin aina oli turvapaikka, johon palata. Taalla lahes jatkuva liikkuminen, hostellien etsinta ja lukuisat nahtavyydet ovat kypsyttaneet meitakin. Kuten Tulumissa tapaamamme reissumies sanoi: "Reissunne ei ole enaa loma, vaan taival (engl. a journey)". Vuodeksi meista ei taysin samanlaiselle reissulle olisi. Olemme levanneet, nauttineet, paahtaneet ja valmiita tulemaan rakkaan kotimaan uusiin tuuliin. Omaa sankya ja oikeita peittoja on todella ollut ikava! Varmasti koko matkan hienous kirkastuu vasta saunan loylyissa, ja kaikkea kokemaamme osaa viela enemman arvostaa, kun aika kuluu. Toivottavasti myos espanjan sanat, muutkin kuin corazón, pysyvat muistissamme. Saattaapi mielessamme olla jo myos seuraavia valloituskohteita, joskin tietamattomassa tulevaisuudessa. Mutta talta eraa Latinainen Amerikka ja kaksi burritoa kiittaa ja kuittaa. Kaiken - matkamme tarkoituksen, paivien kulun, kokemuksemme ja fiiliksemme - voimme lopuksi kiteyttaa mainioihin Muumipeikon sanoihin:

"Pään painan ruohikolle ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella, mä tahdon olla vain.
Sen viisaammat voi tehdä, mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut ja luonnon loiston nään.

Voi leikitellä mielikseen, voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan ja maata vaan.
Mä peikko siihen uskoon jään, on maailmassa tää
minkä nyt nään."
- Runon mukaisesti.

- Burritonpurija...

- ...ja Coronankittaaja kiittavat!

¡Latina Amèrica, nunca te olvidaremos!

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Karibianvibaa ja rantahubaa

Arvoisat lukijat, olemme nyt viimeisessa varsinaisessa kohteessamme Meksikon Tulumissa. Nyt alkaa jo ihan tosissaan paivat vahentya ja jannitys tiivistya. Tulumin jalkeen nimittain menemme Cancuniin odottamaan lentoa Mexico Cityyn, josta lennamme ensi viikolla takaisin Suomeen. Suomessa sitten odottavat uudet ja jannat arjen haasteet, asunnon etsinta, tyot ja mita naita nyt oli. Luvassa on myos luksusta kuten siistit ja toimivat vessat, kommunikointi omalla aidinkielella, perhe ja ystavat seka yleinen funktionaalisuus (julkinen liikenne, asioiden hoito yms.). Nyt nautimme kuitenkin viimeisia paivia Tulumin hienojakoisessa hiekassa maaten ja turkoosissa vedessa uiden. Ei ole nimittain heti lahitulevaisuudessa naita nakymia luvassa. Burritonpurijat ovat myos nimensa lunastaneet meksikolaiseen herkkupoytaan paastyaan. Ei tarvitse ruuasta loppulomalla valittaa, silla naamaan matetaan tacoja, burritoja, fajitoja, quesadilloja ja muitakin hilloja niin paljon kuin pystytaan.

- Auringonlaskua Guatemalan tapaan.

Muutama sana taytyy kylla sanoa Tulumin hostellistamme, The Weary Travelerista. On nimittain sinansa hauskaa, etta jarkevimmin organisoitu seka yksi viihtyisimmista hostelleista sattui viimeiseen varsinaiseen kohteeseen. Ensinnakin Wearyssa on oma tietokone check inia (itsepalveluna) varten tiskilla, josta saa tietojensa rekisteroimisen jalkeen tyynyn ja lakanat, jotka viedaan itse huoneeseen. Taman lisaksi tiskilta saa huoneen avaimen ja monikayttoisen elektronisen tunnistekortin/-lapyskan (Suomessa tyopaikoillakin kaytettyja). Hostellissa on yhteensa kaksi asiakaskonetta, joilla voi asioida lapyskallaan. Koneilta voi tulostaa aamupalalipukkeen, bussilipun rantakuljetukselle (ilmainen), ostaa ravintolan puolelta jotain tai tarkistaa saldonsa. Majoitus seka henkilokohtaiselle saldolle kertyneet ostokset laskutetaan lahtiessa. Pantiksi tata vastaan taytyy antaa joko passi tai parisataa paikallista pesoa. Wearyssa on taman lisaksi jarjestettya ohjelmaa joka illalle - tahan mennessa olemme nahneet salsaopetusta, sirkusesityksen seka flamencoshown. Kun viela ilmainen vesipullon tayttokin loytyy, niin pystyy helposti suosittelemaan.

- Leijasurffausta.

- Playa de las Palmas.

- Flamecoa.

Tassa vaiheessa olisi sitten aika laittaa Vali-Amerikka pakettiin (aaappuuuuva! ;D). Kokonaisuudessaan Vali-Amerikka antoi, mita silta odotettiinkin, vaikkakin talle maanosalle ei jaanyt aikaa kuin kaksi kuukautta (vrt. nelja Etela-Amerikassa). Saimme vihdoin niita rantoja riittamiin, joita Etela-Amerikassa jopa tarkoituksella hieman skippailtiin. Meininki oli yleisesti letkeampaa. Lieko johtuisi juurikin niista rannoista ja lammosta..? Varsinkin Belizen ja Corn Islandin karibiavibat maistuivat. Taytynee siis fiilistella Karibiaa lisaa ja kayda joskus katsastamassa Kuuba, Jamaika ja kumppanit. Vali-Amerikasta loytyi vahvaa kulttuuria, alkuperaispukeutumista Maya-intiaanien tyyliin, hienoja nahtavyyksia, nayttavia kasitoita ja ystavallisia ihmisia. Yleisesti nakkipolitiikka ei paljon Etela-Amerikasta parantunut muutamia poikkeuksia ja etenkin Meksikoa lukuunottamatta. Matkustus taas muuttui paljonkin, kun vaihdoimme isot, laadukkaat ja ylikylmasti ilmastoidut Etela-Amerikan yobussit Vali-Amerikan pieniin, ahtaisiin ja kuumasti ilmastoimattomiin chicken busseihin (yleensa entisia jenkkien koulubusseja). Latinokulttuuri on vahvaa niin Vali- kuin Etela-Amerikassakin, emmeka naiden valilla huomanneet mitaan suurempia eroja. Toki pukeutuminen vaihtuu, tekstiilien varit ovat hiemat erilaisia ja Mayaperinne eroaa Inkojen vastaavasta. Alueellisiakin eroja on riippuen, ollaanko korkealla vuoristossa vai Karibianmeren rannalla. Paaosin latino on kuitenkin latino, kuten Maná-niminen meksikolaisartisti biisissaan asian ilmaisee: "¡Latino tú, latino yo! La misma sangre y corazón. ¡Eso es mi latinoamérica!" (vapaasti suom. "Latino sina, latino mina, sama veri ja sydan, tama on minun latinalainen amerikkani.).

- Maná - Latinoamérica.

Vali-Amerikka lyhyesti molemmin silmin:
  1. Hienoin/erikoisin kokemus?
    • e: Snorklausretki Junin kanssa/kahvineitsyyden menettaminen kupilliselle guatemalalaista kahvia.
      • p: Yodyykki ja Junin snorklausretki ovat ehdottomat ykkoset - mahtavia kokemuksia!
      1. Mieleeni jai paallimmaisena?
        • e: Lampo, rannat, turtlet, chicken bussit, maukas hummeri.
          • p: Leppoisaa rantatsillailua, liian ahtaat kanabussit (ei polvet mahdu, ei).
          1. Vastasiko kokemus etukateisolettamuksia Vali-Amerikasta?
            • e: Osittain - tiet ovat olleet parempia ja Belize erottautui karibialaisella viballaan selvasti muista maista.
              • p: Oikeastaan joo, Corn Islands ja Belize olivat leppoisaa karibianmenoo ja vahvaa lattarikulttuuriakin loytyi (etenkin Guatemala). Belizen kallis hintataso ehka jopa yllatti, vaikka se olikin etukateen tiedossa.
              1. Parhaat kohteet?
                • e: Kokonaisuudessaan Guatemala ja Nigaragua, Caye Caulker vain Junin takia.
                  • p: Corn Islands (sukellus saattaa vaikuttaa), Semuc Champey ja Antigua.
                  1. Mika oli negatiivista tassa maanosassa?
                    • e: Palvelun hitaus ravintoloissa, jenkkien suuri maara (ja sen kailotuksen: "let me say, it's sooo awesome", ei kaikki vaan voi olla niiiiin hienoa HALOOOO!!).
                      • p: Monella bussilla saato ja superaikaiset aamulahdot, jenkkien maara, korianterin tunkeminen joka ikiseen ruokaan (ei se kuulu niihin).
                      1. Milla kielella mentiin ja kuinka sita parjattiin?
                        • e: Englantia puhutaan paljon enemman kuin Etela-Amerikassa. Piti jopa ihan miettia, mitenkas se olut tilataan englanniksi! Espanjaakin sai onneksi viela kayttaa.
                          • p: Espanjallahan sita mentiin, mutta englannillakin olisi parjannyt kohtuullisesti - paljon paremmin kuin Etela-Amerikassa. Belizessa oli jopa outoa kayttaa taas englantia.
                          1. Vaarallisuus?
                            • e: Luin ensin, etta varallisuus ja kirjoitin: PA! :) Managuaa lukuunottamatta tuntunut turvalliselle.
                              • p: Aika turvallisen oloista. Paljon turvallisempi tunne Vali-Amerikassa oli kuin Etela-Amerikassa. Kyllahan taallakin kaikkea tapahtuu, mutta silla kuuluisalla maalaisjarjella parjaa taas aika pitkalle.
                              1. Jotain lisattavaa? 
                                • e: Love Turtles!
                                • p: Turkoosit vedet ja valkoiset rannat..gotta feel em'!!

                              - Tacos al pastor.

                              Nyt matkaamme Cancunin kautta Mexico Cityyn, josta lennamme 20.2.2012 takaisin Suomeen. Viela ei kannata viela unohtaa blogiamme, silla parayttavat lopputilitykset, perusavautumiset seka porautuvat analyysit ovat luvassa viimeisessa postauksessa. Stay tuned!

                              perjantai 10. helmikuuta 2012

                              Fisujen frendit

                              - Caribbean vibes at Belize.

                              Ai ollaanko koskaan kuultu kalakuiskaajasta? No ei kylla olla. Vai etta Belizen Caye Caulker -saarella olisi tallainen. Onneksi Eevan paahan jai Juni-nimi muhimaan Corn Islandin reissulta, kun divebuddymme Justin kertoi tasta "parhaasta snorklausreissusta ikina". Etsimme em. vanhan herrasmiehen kasiimme Caulkerilla ja varasimme snorklauksen viimeiselle saarella viettamallemme paivalle. Astuimme aamulla ei enempaa eika vahempaa kuin Junin itsensa tekemaan purjeveneeseen. Taitava veneentekija kertoi meille tehneensa sata venetta elamansa aikana. Veneen nimi, Trinity, ei kerro perinteisesta kristillisesta kolmiyhteydesta vaan Junin omasta kolmiyhteydesta mereen: mies, vene ja valtameri. Nimen syvempi merkitys selvisi meille todella hyvin paivan reissun aikana.

                              - Ulkoilmaleffaa - Hangover II.

                              - Mika kruunaa loman ja auringonoton?

                              - Pyha yhteys kahdessa eri merkityksessa.

                              Ennen ensimmaista snorklauspaikkaamme Juni kertoi yhteydestaan merenelaviin. Han tulisi kommunikoimaan kalojen kanssa kasilla tehtavin aanin, ja meidan pitaisi antaa kalojen tulla lahelle eika missaan nimessa yrittaa ottaa niista kiinni. Ainoa kasimerkki, jolla kommunikoisimme snorkauksen aikana, olisi kasimerkki, jolla pitaisi kaantya ylosalaisin ja antaa rauskun uida yli. Ai mitenka, rauskun uida yli!? No nyt on hurjaa. Valittomasti kun Juni laskeutui meidan jalkeemme veteen, kalat ymparoivat hanet. Nyt ei sitten puhuta mistaan perinteisista namupaloista, joilla kalat houkutellaan lahelle, vaan luontaisesta yhteydesta ja kommunikaatiosta. Mita niihin rauskuihin tulee, niin kyllahan nekin tuntuivat luottavan Juniin. Han napsutteli sormilla alla uivalle rauskulle, joka ui suoraan Junin syliin. Merkinannon jalkeen jokainen neljan hengen uimaseurueestamme kaantyi vuorotellen veden alla napa pintaa kohti, minka jalkeen Juni ohjasi rauskun (1,5m halkaisija) uimaan jalkoja ja mahaa pitkin koskettaen alaosallaan koko matkalta. Eipa olisi uskonut ison piikkihannan tuntuvan niin pehmealta ja liukkaalta. Aivan uskomattoman hieno tunne!!

                              - Vedenalaisen maailman makeita vareja.

                              - Fisuparvi.

                              - Spider crab.

                              - Korallia.

                              Kaikissa kolmessa snorklauspaikassa kalat pyorivat Junin ymparilla koko ajan, silla kalat ovat kavereita hanelle. Eras isompi yksilo (ei hajuakaan lajista) oli ollut Junin kaveri jo yli 30 vuotta. Juni rapsuttikin kalan leukaa kuin lemmikkikoiraa, jonka jalkeen han halasi fisua. Junin kommunikaatio oli veden alla juuri ja juuri ihmiskorvalla kuultavissa, kun siihen keskittyi hyvin. Rauskut ja muut kalalajit puhuvat eri fisukielta, mutta Juni tuntui tietavan naiden eron hyvin. Olihan Junilla aiemmin ollut ystavana viiden hain perhekin, jonka ensimmaisen sukupolven yksilon han oli pelastanut harppuunan kynsista merenpohjasta makaamasta. Tasta syntyi niin vahva luottamuksen tunne, etta kyseinen Nurse Shark antoi Junin olla mukana pikkuhain synnytyksessa. Nain han siis ystavystyi ja ansaitsi luottamuksen viiden sukupolven haiperheen kanssa. Vanhin yksilo ehti kasvaa elinaikanaan lahes seitsenmetriseksi. Valitettavasti koko haiperhe salametsastettiin riutalta vajaa kymmenen vuotta sitten.

                              -Porukassa parempi.

                              -Ei tarvitse uida kalojen perassa, kalat tulevat luokse.

                              -Rauskun...

                              - ...syleilyssa.

                              Toisella snorklausspotilla leikimme hetken kolmen kilpikonnan ja noin 15 rauskun kanssa. Oli todella mahtava tunne uiskennella kilppareiden kanssa, ottaa kuvia ja valilla jopa vaistella niita. Leikkisia kavereita! Rauskut uivat pohjalla valilla kolmessakin kerroksessa, eika yksikaan vesipeto tuntunut hairiintyvan meidan lasnaolostamme. Takaisintulomatkallamme Juni kertoi kiinnostuksen mereen lahteneen vahingossa nuorempana, kun han oli uiskennellut riutalle ja snorklaillut ilman mitaan apuvalineita - paljain silmin. Vuonna 1958 amerikkalaiset meribiologiopiskelijat tulivat professoreineen tutkimaan Caye Caulkerin edustalla olevaa riuttaa. Junin vene sattui olemaan lahinna heidan telttapaikkaansa (ei ollut tuolloin hostelleja tai hotelleja), ja he kysyivat, voisiko Juni vieda heita veneellaan riutalle. Ensimmaiset "snorklaukset" tehtiin vedenpinnasta lasikuvulla, jonka avulla naki pohjaan. Nain Juni ajautui "ammattiinsa" vahingossa. Yhteys mereen ja kommunikointi kalojen kanssa on kuulemma tullut pikkuhiljaa kokemuksen kautta. Ihmekos ne kalat eivat meidan lapsytyksiin reagoineet mitenkaan. :D

                              -Kalat ovat Junin ystavia.

                              - Hellassa huomassa.

                              -Toiset joutuvat uimaan perassa.

                              Junin kanssa viettamamme paiva oli ylivoimaisesti paras snorklaus ja eras parhaista paivista koko reissullamme. Kaverilla oli todella erityinen yhteys mereen ja sen asukkeihin. Koko paivan kruunasivat paluumatkalla venetta moikkaamaan tulleet delfiinit. Kolme kaunista yksiloa uiskenteli veneemme ali ja ympari. Yksi delfiini ui viela sivuttain vilkuttaen botskimme ohi. Ei tallaista paase aivan joka paiva nakemaan. Kyllahan suljetussa akvaariossa voit opettaa mille tahansa merimursulle temppuja "saat namupalan, kun teet tempun"-tyyliin. Merenelavien kanssa on aivan eri asia luoda tallaista luonnollista yhteytta niiden luonnollisessa elinymparistossa ilman mitaan keppia tai porkkanaa. Juninhan ei tarvitse, eika han tykkaakaan, mainostaa snorklausretkiaan missaan - asiakkaat tulevat muiden suositusten perusteella. Asiakkaita tuntuu riittavan, silla han pitaa vapaapaivan ainoastaan joka toinen sunnuntai. Meri on hanen kotinsa ja kalat kavereitaan (taman takia ei syo kalaa). Kiitamme ja kumarramme tasta mahdollisuudesta kurkata hieman hanen maailmaansa!! Lupasimme myos lahettaa hanelle muutaman onnistuneen kalakuvan kiitokseksi.

                              -Herra Kilpikonna.

                              -Leikkiaika.

                              - Yhta lennokasta menoa.

                              -Ystavia yli 30 vuotta.

                              Caye Caulkerin jalkeen vietimme viela muutaman paivan Amberghis Cayen saarella, San Pedron kaupungissa, josta Madonnakin haaveilee kuuluisassa laulussaan "La Isla Bonita". San Pedrossa on hieman enemman hiekkarantoja, mutta kaupunkistatus tekee paikasta levottomamman. Jo Caulkerilla mutta varsinkin taalla huomaa golfkarryjen dominoivan liikennetta. San Pedrolla on varmaan enemman golfkiesivuokraamoita kuin ravintoloita. Otimme paivat iisisti hostellimme poolilla viimeisia rusketuksia himoiten ja elimme, Eeva etenkin, yha uudelleen ja uudelleen vedenalaista kokemustamme kuvien kera. Turtlet tulivat uniin!

                              -Ehka tuleva ystava.

                              -Koralleja kauneudessaan.

                              -Delfiinin tervehdys.

                              - Mr. Juni.

                              - Madonna - La Isla Bonita

                              sunnuntai 5. helmikuuta 2012

                              Altailta alttareille

                              - Semuc Champey miradorilta.

                              Kalkkikivialtailta kay matkalaisen tie viidakkopyramideille, silla Guatemalassa oli viela nahtavana suunnitelmiemme mukaan Semuc Champey ja Tikal. Semucille varasimme ajanpuutteissamme paivaretken Cobánin korkealla sijaitsevasta ja sateisesta pikkukaupungista, jonne saavuimme kuuden tunnin, kahden bussin ja yhden taksin jalkeen. Reissuminibussimme starttasi seuraavana aamuna kahdeksalta kohti Semucia. Matkahan ei pitka ollut, mutta kun paallysteet oli taas mita oli, niin vierahtihan siina lahes kolmisen tuntia alle 100 km matkalla. Kaiken lisaksi hieman ennen luonnonpuistoa olevassa Lanquinin kylassa vaihdettiin viela pick up -kiesiin. Eevalle annettiin tyyny auton lavalla olleen renkaan paalle, ja Panu istahti lavan reunalle istumaan. Todella jyrkissa yla- ja alamaissa oli muuten pompputiella piteleminen, etta kyydissa pysyi. Ja voi peppu mita kestit taas!

                              - Houkuttelevaa..eiko?

                              - Kohta, jossa joki sukeltaa kalkkikivisillan alle.

                              - Sukellus siniseen.

                              Semuc Champeyn porteilta lahdimme oppaan kanssa miradorille eli nakoalapaikalle kapuamaan. Reitti oli aikalailla jyrkkaa ja korkeaportaista, mika ei ilman edeltavaa sadetta olisi niin hankalaa ollutkaan. Maasto oli nimittain kivipohjaista mutalallya, jossa sai todellakin menna kieli keskella suuta. Alas miradorilta tullessa joutui vaan ihmettelemaan, kuinka sita jaksoi Perussa trekata alyttomia matkoja nelja paivaa, kun reilun tunnin kapuaminen sai reidet laulamaan hoosiannaa. Nakymat kalkkikivisillalle uima-altaineen olivat kylla taysin kapuamisen arvoisia. Plus, eipa tassa nyt ylimaaraista liikuntaa ole pullamossoille tullutkaan. ;D

                              - Allas altaan peraan.

                              - Kaikkea sita luonnossa onkin.

                              Semuc Champey on kuuluisa joen paalle muodostuneesta kalkkikivisillasta, johon vuorilta laskeutuvat purot muodostavat upeanvarisen allassarjan. Meille jai hieman epaselvaksi, miten tama setti on syntynyt (jos se nyt kellekaan taysin selvaa on). Joka tapauksessa vuorilta tuleva joki kulkee maanalaisena jokena sillan kohdalla, jonka jalkeen altaista tuleva vesi yhtyy tahan vesiputouksena. Silta on kovaa (ja liukasta) kalkkikivea, jota pitkin taiteilimme poolilta toiselle. Vesi oli turkoosista emeraldinvihreaan, ja lahes jokaiseen altaaseen pystyi hyppaamaan. Tosi makea ja erikoinen paikka! Ei ole tallaista tullut missaan vastaan aiemmin. Mikas sita pulikoidessa...

                              - Kaiteista huolimatta sai varoa askeltaan.

                              - Pois pimeydesta.

                              Takaisintulomatkalla kipaisimme viela pikaisen lenkin Lanquinin luolissa katselemassa tippukivipuikkoja ja stalagmiitteja. Luolassa oli luonnollisesti todella liukasta ja valin tahmeaa. Puolivalissa matkaa oli jopa niin tahmeaa, etta Eevan flipflopit tarttuivat kiinni. Siita rimpuillessaan Eeva onnistui pullauttamaan "varvasvalinarun" flabareistaan ulos. Vaikka ne kovasti suosittelivatkin kunnollisia kenkia matkaan, niin kyllahan tuo tuntui paljasjaloinkin onnistuvan ongelmitta (mutahoidot ovat Eevan mukaan vain terveellisia!). Oikein mukavan paivan paatteeksi istuimme viela hetken bussissa ja perille paastyamme painuimme tyytyvaisina unille.

                              - Ajan patinoimaa arkkitehtuuria.

                              - Nakyma Templo IV:lta.

                              Varasimme suoran shuttle-kyydin alias minivanin Floresiin (Pohjois-Guatemalassa), silla hinta oli lahes sama kuin kanabussisaadoilla (eika oikeesti enaa jaksa). Perille saavuttuamme Eeva jutteli hetken leppoisen oloisen paikallisen kaverin kanssa, joka sattui hoitamaan majoituksia, Tikalin matkoja ja kyydityksia Belizeen. Hoidimme saatohommat kerralla kyseisen kaverin kanssa ja saimme koko paketista aika kivasti alennusta (esim. Belizen kyyditys halpeni 5 dollaria per nassu). Tikaliin oli maara startata lauantaiaamuna klo 4.30 ja Belizen Cityyn jatkaisimme klo 5.00 maanantaiaamuna - valiin jatettiin luonnollisesti blogi- ja vaalipaiva. I-H-A-N-I-A aamuheratyksia!!!

                               - Acropolis Norte.

                              - Acropolis Centro.

                              - Templo I eli Templo del Gran Jaguar.

                              Maya-intiaanien viidakkopyramidit piti ensin jattaa kokonaan valiin, silla kavimme vuonna 2006 tarkastamassa Meksikon Palenquen hyvin vastaavaksi kuvatut kivikasat. Reittivalintamme ohittaisi Tikalin alle 100 km paasta, joten olihan se nyt kaytava katsomassa. Maya-intiaanit asettuivat nykyisen Tikalin soisen pikkukukkulan alueelle noin 700 eKr. 500-luvun (jKr.) puolivalissa Tikalissa arvioitiin asuneen 100 000 asukasta reilun 30 neliokilometrin alueella. Tikalin kuningaskunnan mahti perustui uuteen taistelumenetelmaan, jossa vihollinen saarrettiin joka puolelta ja keihastettiin keskelle. Ennen tata kaikki taistelut olivat olleet lahitaistelua vastakkain, joten "ilmavoiman" kaytto mullisti sodankayntia radikaalisti. Vesiloordi (kirjaimellisesti, engl. Lord Water) valloitti Tikalin 562 kayttaen tikalilaisilta oppimaansa uutta taistelumenetelmaa. Reilu sata vuotta myohemmin Tikalin alkuperaiseen hallitsijasukuun kuuluva Kuningas Moon Double Comb (on muuten timmi nimi) valloitti Tikalin takaisin. Tuplakombin ja hanen jalkelaistensa aikana Tikal rakennettiin siihen loistoon, jossa se nykyisinkin - tosin hieman ajan muokkaamana - on. Tikalin suuruus heikkeni 900-luvulla koko Maya-sivilisaation mysteerisen romahtamisen myota. Tikal "loydettiin" tai uudelleenloydettiin vasta 1800-luvun puolivalissa, jonka jalkeen arkeologit ja historioitsijat ovat ahkerasti tutkineet sita.

                              - Templo V.

                              - Kuningas Bone.

                              - Gran Plaza ja Jaguaari sivusta.

                              Varikkaan historian ja viidakon verhoilun takaa loytyy mielenkiintoinen arkeologinen nahtavyys. Tikal on kuin Meksikon Palenque tai Kambodzan Angkor Wat: viidakon keskella oleva massiivinen temppeli- ja akropolikompleksi (akropolis on kirjaimellisesti "ylakaupunki" tai korkealla/kukkulalla sijaitseva kaupunki). Paaplazalta loytyvat merkittavimmat temppelit, Templo I tai Templo del Gran Jaguar ja Templo II eli Templo de las Máscaras, seka Pohjois- ja Keskus-Akropolit. Alue oli todella iso, ja kavelimmekin koivet hellana varmaan kymmenesta kahteenkymmeneen kilometriin Tikalin puolipaivatutustumisellamme. Viidakkopolkua kavellessa oli hienoa huomata suuren temppelin nousevan vehrean puuston takaa. Varsinkin aamulla myos viidakon aanet apinoiden arjynnasta lintujen erikoisiin viserryksiin antoivat lisasavya kokemukselle - vaikkakin Palenquen aanet olivat ehka mielestamme vaikuttavammat. Tikalin kokemukseen vaikutti myos ns. nahtavyysahky - viimeisesta nahtavyydestamme kun puhutaan. Joutui sita silti taas ihmettelemaan suunnittelu- ja rakennustaitoa, jolla kaikki temppelit, alttarit, akropolit ja muut rakennelmat oli toteutettu. Propsit Mayoille!

                              - Kukkulalle, korkealle rakennan mina majani.
                              Taas on aika jattaa hieno maa taaksemme ja suunnata Belizen kautta Meksikoon, viimeiseen kohteeseemme. Ennen Cancun-MEX-lentoamme olisi tarkoitus viela kayda Belizen saarilla snorklailemassa ja Meksikon Tulumissa ottamassa tummapaahtoa. Nyt laitetaan kuitenkin Guatemala pakettiin: Etukateen odotimme Vali-Amerikalta eniten juuri Guatemalalta ja Nicaragualta. Kumpikaan ei ole pettanyt, vaikka Guatemalan vierailuumme jai aikaa vain 1,5 viikkoa. Kaikkeahan ei voi nahda, ja lukijoillemmekin jaa jotain nakemista ja kokemista, kun emme koko maanosaa avaa taydellisesti..niinpa niin! :D Guatemalan vuoristoiset mutta vehreat maisemat seka kulttuuri perinteisine asuineen ovat olleet vaikuttavia ja erottaneet Guatemalaa esimerkiksi juuri Nicaraguasta. Hienoja nahtavyyksia, LOISTAVAA kahvia ja erivarikkaita kasitoita on ollut ilo ihailla. Olisihan taalla ollut viela Atitlan-jarvea, Garifuna-kulttuuria, Río Dulcea ja muuta nakemista ja kokemista, mutta aika nyt ei vaan yksinkertaisesti riittanyt tahan kaikkeen. Kylmyys on hieman yllattanyt vuoristoisemmilla alueilla, mutta taalla onkin paikallisten mukaan ollut huomattavasti tavanomaista kylmempaa ja sateisempaa. Pannaan tamakin koko Latinalaisen Amerikan ilmastoa talla hetkella sekoittavan El Niño -ilmion piikkiin.

                              - De Acropolis Centro a Acropolis Norte via Gran Plaza.

                              Guatemala pahkinankuoressa:
                              • Plussat: vahva kulttuuri, kahvi + La Azotea -kahvitila, Semuc Champey, Antigua
                              • Miinukset: kylmyys ja sateisuus (lahinna korkealla)
                              • Erikoista: korianteria on joka paikassa (loytyy myos muista maista muttei silti maistu, ei sitten yhtaan)
                              • Paikallinen keittio: guatemalalainen aamiainen (paputahna alkaa jo maistua), perus-almuerzot ja -cenat